Instagramilta tulossa erillinen shoppailusovellus

Instagram on The Vergen tietojen mukaan laajentamassa toimialaansa verkkoshoppailun puolelle. Facebook ei kommentoinut suunnitelmia erillisestä shoppailusovelluksesta, mutta sellainen vaikuttaa yhtä kaikki olevan tulossa.

Sovellus, jonka nimen huhutaan olevan IG Shopping, mahdollistaisi muun muassa Instagramissa seurattujen toimijoiden, kuten kauppojen tai julkkisten, tuotteiden ostamisen suoraan Instagramin ostossovelluksella ilman tarvetta erillisille verkkokaupoille. Toistaiseksi sovelluksen tarkemmista toiminnoista tai julkaisuajankohdasta ei ole tarkempaa tietoa. On myös hyvä muistaa, että sovelluksen peruminen on sekin toki mahdollista.

Facebookin omistama Instagram uskoo olevansa hyvässä asemassa verkkoshoppailua silmällä pitäen. Palvelu on jo valmiiksi täynnä tuotteitaan mainostavia yrityksiä, joita on yhteensä noin 25 miljoonaa. Lisäksi niistä kaksi miljoonaa luottaa Instagramin tarjoamiin mainostusmahdollisuuksiin, joilla tuotteen ostaminen onnistuu suoraan valokuvaan tai sen kuvaukseen upotetun linkin avulla. Vastaavaa ominaisuutta testataan paraikaa myös Instagramin tarinatilaan, joka saattaa sekin tulevaisuudessa mahdollistaa suoremman mainonnan ja nopeamman ostamisen.

Shoppailusovelluksen eräänä tarkoituksena olisi helpottaa myyntiä ja tuotteistamista Instagramissa ja tarjota verkkokaupoille ja muille toimijoille monipuolisempia työkaluja monitoroida ja kohdentaa myyntiään. Käyttäjät hyötyisivät IG Shoppingista muun muassa sen tarjoaman yksinkertaisemman ostokokemuksen myötä.

Instagramilla on jo valmiiksi pääsovelluksesta irtaantuneita sovelluksia, kuten IGTV, joka avattiin YouTuben vaihtoehdoksi viime kesäkuussa. Lisäksi yhtiö testaa erillistä Direct-viestisovellusta. Nähtäväksi jää, onko IG Shopping seuraavana vuorossa.

Lue myös:

    Uusimmat