Instagram vaatii uusilta käyttäjiltä jatkossa syntymäajan – yksi asia herätti kritiikkiä: "Ei käytännössä suojele lapsia mitenkään"

Uusien Instagram-käyttäjien pitää jatkossa ilmoittaa syntymäpäivänsä. Tietoa ei kuitenkaan varmenneta oikeaksi. Aiheesta uutisoi muun muassa BBC.

Instagram pyytää jatkossa uusia käyttäjiä ilmoittamaan syntymäpäivänsä, kun nämä luovat tilin palveluun. Syntymäaika ei tule julkisesti näkyville profiiliin.

Kuvien jakamiseen perustuva sovellus on jo aiemmin vaatinut, että käyttäjien pitää olla vähintään 13-vuotiaita, jotta he voivat rekisteröityä käyttäjiksi.

Syntymäpäivän ilmoittaminen voisi auttaa siinä, että lapsille ei kohdistettaisi ikärajallisten tuotteiden mainoksia, kertoo Reuters. Näitä ovat esimerkiksi uhkapelien ja alkoholin mainokset.

"Auttaa pitämään nuoret turvassa"

Instagramin mukaan mainokset eivät kuitenkaan ole pohjimmainen syy muutokselle.

”Pyytämällä tätä informaatiota estämme alaikäisiä liittymästä Instagramiin. Se auttaa pitämään nuoret turvassa ja mahdollistaa ylipäätään ikään sopivammat kokemukset”, yritys kirjoittaa blogissaan.

Tulevina viikkoina Instagram aikoo kannustaa nuoria jäseniään muuttamaan sovelluksen yksityisyysasetuksia tiukemmiksi.

– Työmme kannalta on tärkeää tietää, minkä ikäisiä ihmiset ovat. Ei vain ikään soveltuvien kokemusten luomisen takia, vaan myös siksi, että pitäisimme yllä sääntöämme siitä, että nuoria jäseniä ei sallita palveluun, kertoo Instagramin tuotepäällikkö Vishal Shah Reutersille.

Nykyisiltä jäseniltä ei tulla kysymään ikää. Reutersin mukaan syy on siinä, että Instagram ei ole varma, olisiko se liian tungetteleva kysymys.

Ikää ei todenneta

Lehtitietojen perusteella näyttäisi myös siltä, että uusien käyttäjien syntymäpäivää ei aiota varmentaa oikeaksi. Sinne voi siis syöttää väärän päivämäärän, jos haluaa huijata.

Tätä kritisoi muun muassa lastensuojelujärjestö NSPCC: ”Se, että lapsia pyydetään syöttämään todentamaton syntymäpäivä, ei käytännössä suojele lapsia mitenkään haitalliselta tai ikärajalliselta sisällöltä”, sivusto kirjoitti tiedotteessaan.

Facebook kommentoi asiaa seuraavasti: "Ymmärrämme, että kaikki eivät kerro todellista ikäänsä. Koko tämä ala kamppailee sen asian kanssa, että mikä olisi paras tapa kerätä tieto netin sosiaalisen median palveluiden käyttäjien iästä ja varmentaa se. Jatkamme töitä alan toimijoiden ja hallitusten kanssa löytääksemme parhaat keinot".

Daily Mail puolestaan kertoo, että käyttäjän syntymäaika saadaan Facebookista, mikäli käyttäjä on yhdistänyt Facebook- ja Instagram-tilit. Silloin syntymäajan muuttaminen Facebookissa tekee saman Instagramissa. Jos tilejä ei ole yhdistetty, käyttäjä voi muokata syntymäaikaansa suoraan Instagramissa.

Lue myös:

    Uusimmat