Yhtä positiivisia odotuksia ei ole nähty sitten Venäjän hyökkäyssodan alkamisen.
Pienten ja keskisuurten yritysten suhdannenäkymät ovat kohentuneet viime kevääseen verrattuna, ilmenee tuoreesta pk-yritysbarometrista.
Odotukset ovat nyt nousseet ylimmilleen sitten Venäjän hyökkäyssodan alun kevättalvella 2022.
Tuoreessa kyselyssä useampi yritys ennakoi tilanteen paranevan kuin heikkenevän. Odotusten kohenemiseen ovat vaikuttaneet matalana pysynyt inflaatio ja korkojen lasku.
Myös syvässä suhdannenotkossa kärvistelleen rakennusalan tilanne näyttää olevan helpottamassa.
Elinkeinoministeri Sakari Puisto (ps.) arvioi, että pk-yritysten suhdannenäkymän piristyminen antaa viitteitä talouden elpymisestä.
– Elinvoimaiset pk-yritykset ovat tärkeitä ja keskeisiä talouden kasvun, työllisyyden ja investointien kannalta, Puisto sanoo työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteessa.
Tulleista riesaa ja kustannuksia
Pk-yritysten vientiodotuksia on painanut Yhdysvaltojen tullipolitiikasta seurannut kauppasuhteiden kiristyminen.
Useampi kuin joka kymmenes pk-yritys sanoo kohdanneensa kohonneita kustannuksia tullinokittelun tai muiden kaupan rajoitteiden seurauksena.
