Ilmavoimien Hawk-koneiden lentokielto peruttu

Ilmavoimien Hawk-harjoitussuihkukoneita koskenut lentokielto on purettu, onnettomuustutkintaryhmä kertoo.

Koneet asetettiin lentokieltoon keskiviikkona tapahtuneen lento-onnettomuuden vuoksi.

– Havaintojemme perusteella tekninen vika menehtyneen ohjaajan heittoistuimessa on voitu sulkea pois, kertoo onnettomuustutkintaryhmän johtaja majuri Mikko Pekkala.

– Näkemyksemme on, että Hawk-kaluston lentokieltoa ei ole tarpeellista jatkaa.

Sää on hankaloittanut tutkintaa

Onnettomuustutkintaa on tänään suoritettu koneiden putoamispaikalla. Alue on edelleen eristetty, ja lentokielto eristetyn alueen ilmatilassa jatkuu toistaiseksi

– Päivän aikana olemme jatkaneet onnettomuuskoneiden irto-osien paikantamista, dokumentoimista ja keräämistä. Lumi- ja räntäsade ovat vaikeuttaneet maastossa työskentelyä jonkin verran, kertoo majuri Pekkala. Lisäksi päivän kuluessa on tehty lisää silminnäkijöiden haastatteluja.

Loukkaantunut pilotti yhä sairaalahoidossa

Kaksi Ilmavoimien Hawk-harjoitussuihkukonetta osui toisiinsa harjoituslennolla Perhossa, Salamajärven alueella Keski-Pohjanmaalla.

Koneet olivat tekemässä kaartotaisteluharjoitusta. Toisen onnettomuuskoneen ohjaaja menehtyi turmassa. Toisen koneen ohjaaja on vielä sairaalahoidossa. Hoitavan lääkärin antaman tiedon mukaan hänellä ei ole hengenvaaraa.

Kolmas harjoitukseen osallistunut kone tuli turvallisesti laskuun.

Lue myös:

    Uusimmat