Ilmastomuutoksen pelätään lisäävän etelästä tulevien siitepölyjen aiheuttamia allergioita. Hiilidioksidin lisääntyminen ilmakehässä tuottaa enemmän siitepölyjä ja tuulisuuden kasvu lisää kaukokulkeutumista.
Aerobiologeja huolestuttaa eniten Keski-Euroopassa kasvavan tuoksukin eli ambrosian siitepölyn massakulkeutuminen. Ensimmäiset merkittävät pilvet havaittiin Suomessa kolme vuotta sitten. Kaakkoistuulet toivat sitä massoittain Unkarin ja Ukrainan aroilta. Kyseinen rikkaruoho on kaikkea muuta kuin toivottu vieras.
-Ambrosia on maailmanlaajuisesti kaikkein tärkein allergian aiheuttajakasvi. Ja se on sitä nimenomaan Amerikassa, mutta Ambrosia leviää erittäin tehokkaasti nyt myöskin Euroopassa, toteaa dosentti Auli Rantio-Lehtimäki, Turun yliopiston aerobiologian yksikkö.
Tuoksukki, ragweed, on pujoa paljon pahempi allergisoija ja lähes mahdoton kitkettävä. Sen ei odoteta asettuvan pysyvästi Suomeen hyvin myöhäisen kukinnan takia. Kaukokulkeutumisen vuoksi Turussa kirjoitetaan kuitenkin melko varmasti lähivuosina siitepölytiedotteita, joissa tuoksukki mainitaan. Kaukokulkeutuminen tuo Suomeen tuttujakin herkistäjiä, kuten koivun siitepölyä. Seurauksena on allergiahuippujen venyminen.
|
Siitepölyherkistymisien globalisaatio toimii myös toiseen suuntaan. Pohjoisen Suomen koivun siitepölyä pyydystetään Tanskassa ja Hollannissa jo tavanmukaisesti.
Lääketiede tuo pientä lohtua allergikoille synkän näköiseen tulevaisuuteen. Suun kautta nautittavat siedätyslääkkeet ovat tulossa, rajoitteena on vielä kova hinta.
(MTV3)