Ilkka Vainio: Juhannusyönä lähellä kuolemaa
Sanoittaja, tuotantopäällikkö Ilkka Vainio ei unohda koskaan juhannusta vuonna 1977.
– Juhannuspäivää vasten aamuyöllä ajoimme kaverin kanssa autolla rajusti ulos tieltä. On ihme, että selvisimme hengissä, mies toteaa.
Juhannusaamuyö oli herkän seesteinen. Ilkka "Ile" Vainio oli hyvän kaverinsa kanssa liikkeellä pienellä vanhalla Datsunilla. Pojat olivat pörräilleet pitkin Tammisaarta ja palailivat kahdestaan aamuyöllä majapaikkaansa. Muita kulkijoita ei kapealla ja mutkaisella tiellä ollut, joten juuri ajokortin saanut kaveri painoi kaasua.
– Päästelimme reipasta ylinopeutta ja huudatimme kasetilta Deep Purplea. Hiekkatie oli mutkainen. Yhdessä kurvissa auto karkasi kaverin käsistä ja se oli menoa.
– Auto suistui tieltä, alas tienpenkalta ja törmäsi suoraan puuhun. Paiskauduin päin tuulilasia ja pää meni lasista läpi, Vainio muistelee kauhunhetkiä.
Siihen aikaan ei ollut kännyköitä, mutta onneksi paikalle sattui ohikulkija, jolta loukkaantuneet nuorukaiset saivat apua.
– Meidät kiidätettiin Tammisaaren sairaalaan. Kiitän lämpimästi nyt pian eläkkeelle jäävää lääkäri Peter Flomania. Hän ompeli päähäni kymmeniä tikkejä. Kasvot ja pää repesivät pahasti.
– Kiitän myös veripalvelua, ilman sitä en olisi pärjännyt. Menetin kaksi litraa verta.
Kiitokseksi Ilkka teki myöhemmin hyväntekeväisyytenä sanoituksen Lupa elää –lauluun, joka liittyi veripalvelun kampanjaan.
– Auto meni lunastukseen, mutta se oli pikkujuttu sen rinnalla, että selvisimme ilman elinikäisiä vammoja.
Studio55/Marja Nyman
Uusimmat
-
23:00
Jälleen uusi takaisku Vapauspuolueelle Hollannin hallitusneuvotteluissa
-
22:54
Lääkäri kysyi Ruotsin ennätysurheilijalta erektiosta – nuoren miehen vastaus oli karu
-
22:51
Real Madridin englantilainen supertähti jatkoi historiallisia urotekojaan
-
22:47
Amsterdam haluaa eroon öykkärituristeista
-
22:19
Tomia, 31, vastaan vedettiin veitset – urheilijalle jäi vain yksi vaihtoehto: "Tekivät hyvin selväksi, että tappaisivat minut"
-
22:05
Mäkiaho iski hattutempun HIFK:n verkkoon – muisteluissa esiin nousi Frank Moberg
-
22:00
Kärppien NHL-vahvistus ihmetteli tuomareita – sanoi suorat sanat debyytistään: "En aio valehdella"
-
21:43
Miljoonavahti tyri jälleen: Manchester Unitedin johto suli karulla tavalla – jatkopaikka loittoni
-
21:35
Helikopterionnettomuudessa kuolleen Kobe Bryantin vaimo jakoi koskettavan kuvan ensitapaamisesta
-
21:33
Uusi väite Corey Perryn tapauksesta
-
21:28
SM-liigaottelussa dramaattinen loppu: tasoitus 59.59 – samalle miehelle hattutemppu jatkoajalla!
-
21:27
Poliisi otti kiinni 13 mielenosoittajaa Helsingin yliopistolla: "Miksi Ukrainalle saa osoittaa tukea, mutta ei palestiinalaisille?"
-
21:21
Kaksi alakouluikäistä poikaa kateissa Helsingin Pitäjänmäessä – poliisi kaipaa havaintoja
-
21:16
Itäraja on kiinni, mutta Suomi rahoittaa edelleen Venäjän taloutta – "Viikoittain havaintoja pakotteiden kiertämisestä"
-
21:14
Reuters: Panttivankien luovutus on käynnissä Gazassa – MTV seuraa sotaa
-
21:11
Rankka teos oman suvun varjoista toi Sirpa Kähköselle Finlandia-palkinnon – "En kirjoita terapiaa, kirjoitan anteeksiantoa"
-
21:05
Itäraja sulkeutui kokonaan – Raja-Joosepin kaistat tukitaan betoniesteillä
-
20:57
Mäkiaho kuritti HIFK:ta, Kärppien NHL-miehelle tyly debyytti – näin SM-liigassa pelattiin keskiviikkona
-
20:44
Häkellyttävän saksipotkumaalin taiteillut Manchester United -tähti hurmasi jälleen
-
20:30
Pastori sai lähtöpassit tehtävistään annettuaan pop-tähdelle luvan kuvata musiikkivideota kirkossa
-
Lataa lisää