Suomen urheiluliiton SUL:n puheenjohtaja Ilkka Kanerva vaati jälleen sunnuntaina, että Suomeen pitää rakentaa uusi kansainväliset mitat täyttävä stadion, mielellään pääkaupunkiseudulle. Ajatus ei ole Kanervankaan esittämänä uusi, mutta tavallaan ymmärrettävä, jos sitä peilaa MM-kisajärjestäjien Olympiastadionilla kokemiin hankaluuksiin.
Kanerva kuvaa Olympiastadionia museoksi, sillä vuonna 1939 rakennettu Olympiastadion on remonteistaan huolimatta auttamattoman vanhanaikainen ja pieni. Stadionin varustelutaso on lisäksi sellainen, että MM-kisajärjestäjät ovat joutuneet käyttämään kolme miljoonaa euroa parantaakseen oloja. Tuolla summalla on muun muassa rakennettu tilapäinen mediakatsomo ja hankittu valtava määrä lisäsähköä kisojen tarpeisiin. Nämä kuluerät ovat osaltaan viemässä kisoja tappiolle.
- Kyllä tämä on ollut sellainen raskas reki, että en suosittele sitä kenellekään, Kanerva sanoi Suomen joukkueen tiedotustilaisuudessa.
SUL sai MM-kisat järjestettäväkseen vuonna 2002, kun Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF laittoi ne uudelleen hakuun Lontoon luovuttua. Lontoo heitti hanskat tiskiin, koska uudelle stadionille ei löytynyt rahoitusta. Nyt Lontookin joutuu rakentamaan uuden areenan ja paljon muuta saatuaan heinäkuussa vuoden 2012 kesäolympialaiset.
Stadion liikemaailman tuella
Kanerva kaipaa uutta stadionia yleisurheilun ja etenkin jalkapallon käyttöön. Syynä on halu pysyä kansainvälisten kisajärjestäjien joukossa.
- Jos Suomi haluaa olla kansainvälisessä kuviossa mukana, niin on se kumma, jos se urheilussa heittää pyyhkeen kehään, Kanerva painotti.
Sen kansanedustaja Kanervakin toki myönsi, ettei stadionia voi olettaa rakennettavaksi pelkästään yhteiskunnan varoin. Ei varsinkaan aikana, jolloin valtionhallinnossa mietitään, pitäisikö yhä suurempi osa liikunnan tukemiseen käytössä olevista varoista suunnata huippu-urheilun sijasta kansalaisten perusliikuntaan.
Kanervan mukaan stadionin rakentamiseen olisi saatava liikemaailman tuki.
- Stadioniin on saatava yksityistä rahaa mukaan.
