IL: Poliisi on törmännyt jopa 12-vuotiaisiin huumeidenkäyttäjiin Lahdessa

Poliisi on törmännyt Lahdessa jopa 12-13-vuotiaisiin huumeidenkäyttäjiin. Esimerkiksi kaupungin kauppakeskusten on raportoitu toisinaan olevan varsin levottomia. Asiasta kertoo Iltalehti. 

Video: Lahti on Suomen piripääkaupunki. Poliisi Rikospaikassa: Jätevesitutkimukset tukevat tätä käsitystä. ​​​​​​​

Poliisin antaman esimerkin mukaan hämmästystä saattavat herättää esimerkiksi alakouluikäiset lapset, joiden kaiken järjen mukaan tulisi arkisin olla koulussa eikä tappamassa aikaa ostoskeskuksissa.

Iltalehden haastattelema poliisi sanoo, että poliisilla on tällaisiin tapauksiin rajalliset mahdollisuudet puuttua.

Hämeen poliisin alueella kirjattiin viime vuonna törkeitä huumausainerikoksia 87 kappaletta. Määrä on peräti 64 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Kaikkiaan huumausainerikosten määrä kasvoi Hämeen poliisin alueella neljänneksen, kun koko Suomessa kasvua oli reilut kahdeksan prosenttia. 


Lue myös:

    Uusimmat