Iltalehti uutisoi, että valtiovarainministeriön laatimaan julkisen talouden suunnitelmaan on kaavailtu säästöjä Kelalle, Työterveyslaitokselle, Metsäkeskukselle ja Metsähallitukselle.
Iltalehden tietojen mukaan Kelaa uhkaavat ensi vuoden osalta 20,7 miljoonan euron säästöt. Työterveyslaitoksen tulisi säästää ensi vuonna 2,8 miljoonaa euroa, Metsäkeskuksen 1,7 miljoonaa euroa ja Metsähallituksen 1,4 miljoonaa euroa.
Iltalehden tietojen mukaan säästöjen summa vastaa vuosien 2026 ja 2027 palkankorotuksia.
Kela kertoo sivuillaan, että Kelan toimintakuluihin kohdistuu jo entuudestaan 50 miljoonan euron säästötavoite vuoteen 2027 mennessä. Tavoite on osa julkishallinnon säästöjä.
Riski uusista säästöistä on Iltalehden tietojen mukaan herättänyt Kelassa hämmennystä ja huolta mahdollisista yt-neuvotteluista. Myös kokoomukselle ehdotus tuli yllätyksenä.
Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) johtaman ministeriön laatimassa julkisen talouden suunnitelmassa kaavaillut säästöt tulevat hallituspuolueiden kehysriihineuvotteluihin 21.–22. huhtikuuta.
