Ilkka Herola on tehnyt lukuisia muutoksia harjoitteluun, minkä hän toivoo tuovan tuloksia jo heti kauden alussa.
Suomen yhdistetyn kärkiurheilija Ilkka Herola niitti menestystä kesän yhdistetyn GP-kisoissa menneiden vuosien tapaan. Herola oli moneen otteeseen palkintopallilla, kuten on ollut tapana viimeiset vuodet.
Aikaisempina vuosina hyvä kesävire on kuitenkin kadonnut kuin tuhka tuuleen ennen maailmancupin alkua. Nyt harjoitteluun on tehty paljon muutoksia, jotta kunto pysyy Rukan maailmancupin avaukseen asti hyvänä.
– Haasteet on alkaneet tässä ylimenokaudella. Siihen on pyritty kiinnittämään erityisesti huomiota, että rytmi pysyisi riittävän maltillisena ja fyysinen vireystila säilyy koko ajan sellaisena, että hyppääminen on kunnossa Rukalla, Herola kertoo.

Vireystilaa ei tietysti ole aikaisempina vuosina tahallaan heitettyromukoppaan.
– Pyritty siihen, että ei haeta määrän kautta, ja luotetaan että osaaminen on siellä valmiina.
Muutokset eivät rajoitu pelkästään vireystilaan.
– Välinepuoli on esimerkiksi aika eri lailla organisoitu kuin aikaisemmin. Kollektiivi mäkimiesten kanssa, missä edistetään asiaa. Tiimityö on painottunut siinä aika paljon.
– Voima ja fysiikkapuolella on uudenlainen systeemi. Pyritty yksinkertaistamaan vielä siitä aikaisemmasta mallista sitä, että fokus säilyisi samoissa kehityskohteissa.
Takaisin voittokantaan
Kesän harjoittelussa Iivo Niskanen on myös ollut Herolan harjoitusseurana. Liikaa hiihtohirmun kanssa ei kuitenkaan ole käydä lenkillä.



