Iina Kuustosen Bangladeshin-matkaa seurataan Kingin UNICEF-jaksossa.
Kingissä mukana oleva näyttelijä Iina Kuustonen oli joulukuussa UNICEF:in matkalla Bangladeshissa. Hän kertoo, että hyvästä perehdytyksestä huolimatta maan äärimmäinen köyhyys hätkähdytti.
– Tiesin, että se on yksi köyhimmistä maista ja rankimmista paikoista. Slummi pääkaupungissa Dhakassa on ihan järkyttävän iso. Olin siis henkisesti varautunut siihen, että siellä tulee olemaan hyvin köyhää. Puhuin myös ihmisten kanssa, jotka ovat olleet siellä tällaisilla matkoilla. Esimerkiksi kuvaajamme Jari Kivelä oli siellä viimeksi isäni kanssa vuosia sitten, Kuustonen kertoo.
Suurimman vaikutuksen häneen tekivät tapaamiset paikallisten ihmisten kanssa. Kuustonen ja hänen kuvausryhmänsä haastattelivat kahta paikallista tyttöä, jotka ovat päässeet UNICEF:in avun piiriin ja sen myötä voineet muuttaa elämänsä suunnan.
– Toinen oli 17-vuotias ja pelastunut lapsiavioliitolta, toinen taas 12-vuotias ja pelastunut työltä, eli pystynyt jatkamaan koulua. Varmaan pysäyttävin hetki koko matkalla oli, kun päivän kuvausten päätteeksi tämä 12-vuotias Fatema, kysyi minulta, miksi olin tullut sinne. Oli pysäyttävää miettiä, että miksi oikeasti olin siellä, ja miten selittäisin sen 12-vuotiaalle tytölle, joka elää täysin erilaisessa maailmassa kuin minä. Se oli aseista riisuva kysymys, Kuustonen kuvailee.
Fatema oli kuitenkin ymmärtänyt vastauksen hyvin.
– Sanoin, että tulimme sen takia, että yritämme auttaa lapsia, jotka ovat samankaltaisissa tilanteissa tai joutuvat elämään vaikeissa oloissa, ja pyrimme mahdollistamaan heille paremman tulevaisuuden. On uskomatonta, miten ihmiset avautuvat siellä ja kertovat oman tarinansa meille, tuntemattomille ihmisille, Kuustonen miettii.
Hänet yllätti matkalla etenkin se, miten pienillä asioilla saa aikaiseksi suuria muutoksia. Tästä esimerkkinä on kuvausryhmän tapaaman 17-vuotiaan Brishtyn, lapsiavioliitolta pelastuneen tytön tarina. Pakotetut lapsiavioliitot ovat suuri ongelma Bangladeshissa, ja vaikka ne ovat periaatteessa laissa kiellettyjä, niitä tapahtuu paljon.
– Ne ovat erityisen surullisia siksi, että moni tyttö saattaa päästä kouluun, mutta sitten joutuakin 17-vuotiaana, tai jopa 12-vuotiaana, naimisiin. Muu elämä loppuu siihen. Vanhemmat olivat jo järjestäneet Brishtylle avioliiton vanhemman serkkunsa kanssa ja kaikki oli sovittu. Hän itse kuitenkin soitti auttavaan puhelimeen ja sai tietää ettei hänen tarvitse suostua sellaiseen. Hän karkasi kotoa, häät peruttiin, ja nyt hän pystyy jatkamaan koulua ja haaveilee, että voisi opiskella ammatin, Kuustonen kertoo.
Nuorten tyttöjen kanssa keskustellessaan hän huomasi myös, että loppujen lopuksi ihmiset ympäri maailman haluavat elämäänsä samoja asioita. Toisille ne tosin ovat lähes itsestäänselvyyksiä – toisille taas unelmia.
– Fatema kysy, mikä minulle on elämässä tärkeintä. Ja loppujen lopuksi ne on aika samoja asioita kaikkialla – omat läheiset, mahdollisuus tehdä työtä tai opiskella, terveys. Ne ovat ihan perusasioita, mutta toisaalta myös oikeuksia, jotka eivät toteudu kaikkialla. Musertavinta onkin se, että niin suuri osa ihmisistä ei pääse avun piiriin. Avun tarpeessa olevia on niin paljon.
Kuustonen haluaakin kannustaa ihmisiä UNICEF:in kuukausilahjoittajiksi, ja sitä kautta varmistamaan, että kestävä, pitkäjänteinen kehitysyhteistyö voisi jatkua.
– Kuukausilahjoittaminen on paras tapa taata se, että ihmisiä autetaan pitkäjänteisesti. Suomessa kerätyistä rahoista 76 prosenttia menee suoraan perille ja lopulla 24 prosentilla katetaan kaikki kulut. UNICEF:illa, kuten kaikilla isoilla järjestöillä, toiminnan on oltava todella läpinäkyvää. Konkreettiset tulokset puhuvat puolestaan, kuten se, että lapsikuolleisuus on puolittunut maailmassa viimeisen 25 vuoden aikana, Kuustonen selittää.