Salkkarit-Iida kuulee totuuden isästään: Sokkipaljastus

Salatuissa elämissä pitkään isäänsä etsinyt Iida saa huomenna torstaina televisiossa nähtävässä kauden päätösjaksossa kuulla yllättäviä uutisia. Varo juonipaljastuksia!

Salkkareiden kevätkauden viimeisissä jaksoissa Joonatan saa suostuteltua Iidaa jo pitkään seuranneen Jutta Korhosen tapaamaan tytön Amandassa.

Torstaina televisiosta nähtävässä jaksossa Jutta paljastaa Iidalle, että jo kerran sarjassa esiin otettu, kuolleeksi väitetty isäehdokas Juha Korhonen todella on Iidan isä. Samalla selviää, että Juha ei ole kuollut, vaan hän on korjannut sukupuolensa naiseksi. Iida järkyttyy tajutessaan isänsä olevan Jutta.

Torstain jakso on jo katsottavissa MTV Katsomon maksullisessa palvelussa.

Jutta Korhosta näyttelevä Maarit Poussa kertoo ottaneensa roolin vastaan välittömästi, kun sitä tarjottiin.

– Pienen hetken siinä ajattelin, että jaahas, tällainen rooli. Sanoin kuitenkin heti, että lähden mukaan. Vasta puhelun jälkeen aloin miettiä, että miten tämän oikein teen, Poussa selittää.

Poussa valmistautui rooliinsa muun muassa katsomalla aiheesta tehtyjä dokumentteja. Hän kertoo lähteneensä tekemään puhtaasti naishahmoa - sillä nainenhan Jutta on. Pienet miehiset piirteet tulevat hänen mukaansa esiin myöhemmissä jaksoissa.

– Sitä on luvassa enemmän ensi syksynä. Jutan miehiset piirteet näkyvät lähinnä arjen koomisissa tilanteissa, Poussa vihjaa.

Salkkarit on tunnettu erittäin vannoutuneesta ja innokkaasta katsojajoukostaan, joka keskustelee käänteistä ja hahmoista aktiivisesti. Myös Jutan hahmo tulee luultavasti herättämään runsaasti keskustelua. Poussa kuitenkin kieltäytyy ottamasta paineita vastaanotosta.

– Olen tehnyt hahmon vilpittömästi, ja nyt nähdään, miten katsojat ottavat sen vastaan. Sarjassa on käsitelty vaikka mitä aiheita ja kaikenlaiset tyypit on esitelty. Tämä aihe ei ole tabu, vaan todellisuutta. Sitä tapahtuu koko ajan, Poussa miettii.

Samoilla linjoilla on Salkkareiden vastaava tuottaja Marko Äijö. Hän myös muistuttaa, että sarjan luonteeseen kuuluvat yllätykset ja odottamattomat paljastukset.

–  Iida on etsinyt isäänsä sen verran pontevasti, että olisi melkoinen antikliimaksi, jos lopulta löytyisi joku perus-Petteri, hän naurahtaa.

Sukupuolen korjaaminen on muutenkin ollut viime aikoina otsikoissa, esimerkiksi Conchita Wurstin euroviisuvoiton myötä. Äijö onkin iloinen siitä, miten ajankohtaisia aiheita Salkkarit nostaa esiin.

– Olen hyvin tyytyväinen käsikirjoittajaryhmämme taitoon ennakoida tulevaa ja haistella ilmaa. Olemme jatkuvasti tekemisissä ajankohtaisten, isojen aiheiden kanssa, jotka tulevat lähelle yksilöitä ja yhteisöjä, hän kuvailee.

Viimeisen jakson voi jo katsoa MTV Katsomon maksullisesta palvelusta täältä.

Lue myös:

    Uusimmat