Ihmemoottorille Engine Of The Year 2015 -palkinto

PSA Peugeot Citroënin uusi kolmisylinterinen turboahdettu PureTech -bensiinimoottori, joka on ominaisuuksiensa ansiosta saanut lempinimen ”Ihmemoottori”, palkittiin kansainvälisesti maailman parhaana moottorina kokoluokassa 1.0–1.4 litraa. 

Ihmemoottori katkaisi VW TSI-moottoreiden menestyksen autoteollisuuden tällä hetkellä kaikkein eniten kilpaillussa moottorikokoluokassa, kun PSA Peugeot Citroënin PureTech-bensiinimoottori palkittiin Engine Of The Year -palkinnolla. 

Kansainvälisen riippumattoman International Engine Of The Year-kilpailun tuomariston muodostavat 65 autotoimittajaa ympäri maailmaa. Heillä on keskimäärin yli 23 vuoden kokemus autotekniikan arvioinnista. Pohjoismaisia toimittajia 38 vuoden kokemuksella tuomaristossa edustaa Rolf Gildenlow Ruotsista.

Tuomariston perusteluissa nostetaan kolmisylinterisen PureTech-moottorin ominaisuuksista esille erityisesti pieni polttoaineen kulutus, pienet CO2-päästöt sekä ajamisen vaivattomuus.

– Tällä kolmisylinterisellä moottorilla valmistaja on osoittanut, että downsizing ei merkitse vain moottorin sylinteritilavuuden pienentämistä. Se merkitsee parempaa ajonautintoa, kiteyttää valinnan perusteet tuomariston jäsen Yves Maroselli.

Tasapainoakseli takaa värinättömän käynnin

Kolmisylinterisen pitkäiskuisen 1,2-litraisen voimalähteen tasaisen käynnin takaa kokoluokassa harvinainen moottorin kanssa vastakkaiseen suuntaan, mutta samaan tahtiin kampiakselin kanssa pyörivä tasapainotusakseli. Voimanlähteen värinättömyyttä tukevat myös hydrauliset moottorin tukityynyt.

Muihin edistyksellisiin teknisiin innovaatioihin kuuluvat muun muassa öljykylvyssä pyörivä jakohihna, säätötilavuudella varustettu öljypumppu, imu- ja pakoventtiilien muuttuva ajoitus sekä neliventtiilitekniikkaa hyödyntävän sylinterikannen kanssa samaa valua oleva vesijäähdytetty pakosarja. Moottorin sisäisiä kitkoja on vähennetty kolmanneksella ottamalla käyttöön uudet männäntappien- ja männänrenkaiden DLC-pinnoitteet (Diamond Like Carbon).

PureTech ”Ihmemoottoria” kehittäessään PSA-yhtymä jätti yli kansainvälistä 120 patenttihakemusta.

Merkittävät investoinnit tuotantoon

Aloittaessaan PureTech-moottoreiden tuotannon PSA-yhtymä investoi Ranskassa sijaitsevaan Tremeryn moottoritehtaaseen rakennettuun uuteen tuotantolinjaan 257 miljoonaa euroa ja moottoreiden tuotekehitykseen 460 miljoonaa euroa. Investoinnin kokonaisarvo on 717 miljoonaa euroa. Uusi tuotantolinja loi samalla 500 uutta työpaikkaa.

PureTech-moottori on tällä hetkellä käytössä useissa Citroën- ja Peugeot-automalleissa, kuten Peugeot 308, 208 ja 2008 sekä Citroën C3, DS3, C3 Picasso, C4 Cactus ja C4.

Tulokset

International Engine Of The Year 2015, moottorit kokoluokassa 1.0 – 1.4 litraa

1. PSA Peugeot Citroën 1.2 PureTech 243 pistettä     

2. Volkswagen 1.4 TSI, Twincharger 174 pistettä

3. Volkswagen 1.4 TSI electric-gasoline hydrid 165 pistettä

4. Volkswagen 1.4 TSI 149 pistettä

5. Volkswagen 1.4 TSI ACT 132 pistettä

6. Volkswagen 1.2 TSI 123 pistettä

Lähde: Peugeot

Lue myös:

    Uusimmat