Ihanaa! Hiihtoloma kotona – katso vinkit

Kotona lomailu ei välttämättä ole huono vaihtoehto laisinkaan. Rasittavaan reissailuun kyllästynyt tai budjettiaan ajatteleva voi loistavasti tarttua haasteeseen ja hankkia rentoutuksen kotona. Se ei ole lopulta edes hankalaa.

Loman ja eksotiikan pystyy rakentamaan jopa omassa kotona ystävien tai perheen avustuksella. Lisätkää hiukan hohtoa arkeen.

Suunnittele lomasi

Pääset pakoon arkea omassa kodissa luomalla lomasuunnitelman. Mieti, mitä haluat lomalla saavuttaa, kirjoita tavoitteet paperille ja kiinnitä esimerkiksi jääkaapin oveen. Usein lomalla keskiössä ovat perhe ja parisuhde ja laatuajan viettäminen lähimmäisten kanssa.

Lasten kanssa keksii tekemistä, kunhan vain käyttää hieman mielikuvitustaan.

Jos haluat vapaapäivien tai vaikkapa viikonlopun aikana nimenomaan panostaa perheeseen, ohjelmoi päiviin yhteisiä harrastuksia, päivällisiä ja menoja. Pidä huolta siitä, että toteutat suunnitelmat, etkä anna ulkomaailman häiritä.

Älä vastaa työpuheluihin tai peru loma-aktiviteettejasi arkeen kuuluvien häiriötekijöiden vuoksi.

Löydä kotikaupunkisi uudelleen

Yritä nähdä asuinpaikkakuntasi vierailijan silmin. Katsele sanomalehtien ja netti-ilmoitusten tapahtuma- ja menovinkkejä ja käy museoissa, gallerioissa ja puistoissa, joissa et ehkä ole koskaan vielä käynyt.

Naapuripitäjästä löytyy myös varmasti uutta samottavaa ja uskomattomia löytöjä, kuten läheinen luonnonpuisto tai vieraaksi jäänyt kulttuuritapahtuma.

Kutsu vanha ulkopaikkakuntalainen sukulainen tai ystävä viimein kylään ja tutustukaa yhdessä kaupunkisi antiin. Hyvä seura tuo uutta näkökulmaa tuttuihin nurkkiin.

Mistä suosikkikohteesi koostuu?

Jos varat tai aika eivät riitä tänä vuonna Kanarian-lomaan tai lentolippuihin Thaimaahan, mieti mistä erityisesti pidät mielilomakohteessasi. Rentoutuminen ja hemmottelu muodostavat tärkeän osan lomasta.

Hanki kylpyhuoneeseen kynttilöitä ja tuoksuöljyä, tai järjestä tyttären tai ystävättärien kanssa kauneusilta. Voitte testata yhdessä erilaisia ihania kasvo-, jalka- tai käsihoitoja ja pitää hauskaa.

Paikalliset ruokaherkut hoituvat pöytään vaikkapa Makuja-reseptihaun vinkeillä ja kierroksella erikoisruokaliikkeessä tai lähiruokakaupan hyllyjen välissä. Koristele myös kotia vaikkapa dramaattisen espanjalaistyylisillä sisustuksilla, etsi latinomusiikkia taustalle soimaan ja eläydy kanarialaiseen tunnelmaan.

Mene metsään – Liikunta motivoi

Lähtekää yhdessä perheen tai kaveriporukan kera valloittamaan lähiseudun uusi patikkareitti kävellen tai latuja pitkin hiihtäen. Yhdistäkää hauskanpitoon vaikka piknik.

Kansallispuistoissa voi paitsi nauttia luonnosta, myös paistaa makkaraa. Metsähallituksen Luontoon.fi -sivuilta löydät helposti retkikohteet ja vinkit.

Unohda tekniset vempaimet

Mikään ei pilaa lomaa varmemmin kuin sähköpostien alituinen väijyminen, työpuhelimeen vastailu ja tavoitettavissa kaiken aikaa oleminen.

Kytke ja pyydä muutakin perhettä kytkemään kännykät ja tietokoneet pois päältä muutamaksi päiväksi. Jos tämä ei onnistu, niin pyrkikää olemaan tietotekniikan ulottumattomissa ainakin jokin osa päivästä.

Pidä hauskaa keittiössä

Perhe voi loistavasti viettää laatuaikaa keittiön piirissä. Osta vaikkapa pizza-tarpeita ja anna perheen lasten koota täytteet omiin viipaleisiinsa. Tai osta paistettavia herkkuja moneen makuun ja anna jokaisen "lomalle" osallistujan päättää, mitä he haluavat omalle lautaselleen valmistettuna.

Lasten suosimista aineksista valmistettu kotitekoinen jäätelö, jäädyke tai pirtelö on oiva valinta yhteiseen kokkaushetkeen.

Tee jotain erilaista

Poikkeavista tapahtumista syntyvät parhaat muistot. Viettäkää omat talviolympialaiset, tai jos lumesta on puute, kaivakaa krokettimailat ja mölkyt esiin.

Taidenäyttelyissä viihtyvät perheen pienimmätkin, kunhan heille keksii omaa tekemistä. Pyydä perheen pienimpiä valitsemaan joka seinältä suosikkiteoksensa tai etsimään tietyn määrän tauluja, joissa esiintyy joku tietty kuvio tai väri.

Vaikka et itse ehtisi juurikaan keskittyä kaikkeen taiteeseen, avaa yhteinen näyttelykäynti lasten kanssa myös aikuisen silmiä. Unohda siis kiire ja arki ja nauti yhteisestä ajasta.

Ennen lomaa kannattaa uhrata vartti siivoukselle, ja sen jälkeen vaihtaa vapaalle.

(MTV LIFESTYLE)

Lue myös:

    Uusimmat