Jalkapalloliigan IFK Mariehamn julkisti torstaina kovan luokan vahvistuksen, kun joukkueen entinen kapteeni Jani Lyyski palaa seuran riveihin.
Ruotsin Allsvenskanin Djurgårdenista siirtyvä Lyyski allekirjoitti maarianhaminalaisten kanssa kolmivuotisen sopimuksen.
Lyyski, 28, pelasi Djurgårdenissa kahden kauden aikana 41 ottelua, mutta uusi valmennusjohto antoi hänelle viime kauden päätteeksi vapaat kädet etsiä uutta seuraa.
Yhtenä vaihtoehtona oli Norjan pääsarjan Sogndal, mutta norjalaisten sopimustarjous ei tyydyttänyt suomalaista.
IFK Mariehamnin kasvatti on edustanut aiemmin jalkapalloliigassa myös vaasalaista VPS:aa, josta hän siirtyi Ruotsiin kauden 2009 jälkeen.
Suomen maajoukkueessa Lyyski on esiintynyt kaksi kertaa.
Wicksin ja IFK:n tiet eroavat
Maalivahti Josh Wicks sen sijaan jättää IFK:n. Liigan nettisivujen mukaan Wicks ja seura päättyivät yhteisymmärryksessä yhteistyön lopettamiseen. Wicks on IFK:n ykkösmaalivahti ja oli viime kaudella liigan parhaimmistoa.
IFK:n seurajohtaja Peter Mattssonin mukaan seura ja Wicks ovat sopineet, että Wicks etsii itselleen uuden seuran. IFK hakee liigajoukkueelle uutta maalivahtia.
-Tuntuu suurelta urheilulliselta tappiolta, ettei Josh pelaa IFK-maalilla tällä kaudella. Toisaalta kuitenkin on niin, että pelaaja joka ei viihdy, ei esiinny edukseen ja vaikuttaa muuhun joukkueeseen negatiivisesti, eikä kumpikaan pääse parhaalle tasolleen. Tässä valossa näen tämän ratkaisuna, jossa sekä IFK että Josh voittavat teiden erotessa, Mattsson sanoo.
