Iidan poika jutteli "Analle", vaikkei perheessä ollut ketään sen nimistä – sitten vanhan talon vaatekomerosta paljastui yllättävä sattuma: "Kylmät väreet tuli heti"

Kun Iidan perhe vuosia sitten muutti uuteen kotiin, perheen pikkuinen Leo alkoi jutella "Analle". Perheessä ei ollut ketään tämän nimistä. Kun vanhan vaatekomeron purkaminen sitten tuli ajankohtaiseksi keväällä 2021, eteen iski erikoinen sattuma.

Leo alkoi jutella Analle jo alle 3-vuotiaana. Aluksi Iida Laine miehineen oletti, että hoitopaikkaan on tullut Ana-niminen lapsi.

Kotona Leo saattoi tervehtiä sanomalla "moikka Ana", vaikka perheessä ei ketään tämän nimistä ollut.

– Kun olen kysynyt Anasta, Leo hän sanonut tämän olevan lähellä, ja että Ana "leikkii hänen kanssaan". Ana myös kulkee happaman näköisen naisen kanssa, Iida kuvailee.

Ehkä Ana esiintyi jossain niistä lastenohjelmista, joita Leo silloin tällöin katsoi puhelimesta. Niin Iida järkeili. Asia ei vaivannut häntä.

Seinästä löytyi Anan nimi

Perhe osti uuden kodin vuonna 2017.  Leo alkoi jutella "Analle" tähän kotiin muutettuaan, Iida kertoo. 

Kun vanhan vaatekomeron purkaminen tuli ajankohtaiseksi keväällä 2021, eteen iski erikoinen sattuma.

– Mieheni huusi, että "tuuha Iida kahtomaa". Heti, kun näin, mitä siinä luki, kysyin, että et kai sie oo kirjottanut. Mies vastasi, että missä välissä olisi kerinnyt, kun lautakin on vielä puoliksi kiinni seinässä, Iida kuvailee.

Vuonna 1963 rakennetun talon vaatekomeron seinänlaudoituksen takaa oli löytynyt lapsenomaisella käsialalla kirjoitettu teksti "Aatun komero". Sen alle oli lyijykynällä ja koukeroisella kaunokirjoituksella kirjoitettu teksti, jossa vaikuttaisi lukevan "eipäs kun Anan".

– Silmät kyllä meinasivat tippua päästä, kun tuntui niin pelottavalta. Ja kylmät väreet tuli heti, Iida myöntää.

Tykytyksiä lisäsi se, että Iidan toisen pojan nimi on Aatu.

Arestikomero, vai sittenkin jotain muuta?

Sille, miksi nimet lukivat kaapin seinässä, ei ole saatu selvyyttä.

– Moni on veikannut tämän olleen aikoinaan "jäähykomero", Iida sanoo.

Iida myöntää olleensa ennen kiinnostunut paranormaaleista ilmiöistä. Hän kuitenkin piti tekstejä lähinnä hauskana yhteensattumana, ja päättikin julkaista kuvan teksteistä Facebookissa.

Moni kommentoija kuitenkin näki pistorasian vierestä löytyneissä teksteissä yliluonnollisen puolen: jutteliko Leo talossa ennen muinoin asustaneelle Analle, jonka kenties pystyi lapsensilmillään näkemään?

– Sain yhteydenottoja ihmisiltä, jotka ovat kiinnostuneita tulemaan tutkimaan tätä taloa hengelliseltä puolelta. Tämä tietty sai oman ajatuksen laukkaamaan vähän turhan pahasti, Iida myöntää.

Taustalla sittenkin aivan arkinen selitys?

Selitys nimille saattaa kummitusjutun sijaan olla tylsän arkinen: sosiaalisen median kautta Iida sai viestin henkilöltä, jonka mukaan talossa on ennen asunut kaksi veljestä. Heidän lempinimensä olivat viestin mukaan Ana ja Aatu.

– Hän sanoi, että muistaa nämä veljekset. Hänen mielestään kyseessä oli ihan tavallinen perhe, ja he ovat yhä elossa.

Seuraavaksi Iida toivoisi saavansa yhteyden "alkuperäiseen Aatuun".

Erikoinen tapaus tämäkin! Vuosikymmeniä aiemmin varastettu mestariteos löytyi seinän sisältä roskapussissa – taulun arvo 60 miljoonaa euroa:

Lue lisää lifestyle-aiheista!

Lue myös:

    Uusimmat