Kuolema on mysteeri, joka toisinaan koskettaa myös elävien maailmaa. Psykoterapeutti ja pappi Markku Siltala tutki, millaisia kokemuksia suomalaisilla on kuolleiden kohtaamisesta.
"Istuin saunomisen jälkeen mökin portailla vilvoittelemassa, missä minulla on edelleenkin tapana istua usein. Olin yksin mökillä, lukuun ottamatta kahta koiraani. Yhtäkkiä minulle tuli tunne, että äitini istuu selkäni takana, siinä tuolissa, missä hänellä oli tapana aina istua ja tupakoida. Jopa haistoin tupakan! Toinen koiristani lähti tuolia kohden. En uskaltanut katsoa taakseni, koska halusin tuon tunteen säilyvän."
Näin eräs kuolleen kohdannut kertoi kirjeessä kokemastaan Markulle.
Markku Siltalaa on aina kiehtonut näkyvän ja näkymättömän maailman suhde. Kuolema on mysteeri, joka toisinaan koskettaa myös elävien maailmaa.
– Kuolema on monille etäinen ja vieras. Aikaisemmin kuolema on usein tapahtunut kotona, Markku kuvaa.
Markku, psykoterapeutti ja pappi, kirjoitti väitöskirjan kuolleiden kohtaamisesta. Väitöskirjan pohjalta syntyi myös teos Hän oli siinä. Kokemukset yhteydestä kuoleman jälkeen.
"Kokemus on usein henkisesti hyvin vaikuttava"
Mitä sitten on kuolleen kohtaaminen? Monia asioita: yllättävä ja spontaani kokemus, todentuntuinen uni, elämys, tapahtuma, joka koetaan valveilla ja omin aistein. Se ei riipu iästä, taustasta, uskomuksista tai odotuksista.
– Kokijat puhuvat harvoin kuolleesta tai vainajasta, he kertovat kohdanneensa sen läheisen, jonka ovat eläessään tunteneet. Monesti koetun alkupelästyksen jälkeen kokijat rauhoittuvatkin nimenomaan siitä, että he tunnistavat kuolleen läheisekseen, Markku kuvaa.
– Kokemus on usein henkisesti hyvin vaikuttava, se jää mieleen ja kokijat monesti liikuttuvat myös kokemuksesta kertoessaan. Ne ovat hyvin vahvoja ja merkittäviä kokemuksia
Kuolleen läheisen kohtaaminen poistaa kuolemanpelon
Jo ajatus siitä, että kuolleeseen voidaan olla yhteydessä, laajentaa tajuntaa. Aiemmin läheinen oli iäksi menetetty, mutta nyt hän onkin tässä, lähellä. Kuolleen kohtaaminen sai ihmisen usein ajattelemaan, että elämä jatkuukin kuolemassa.
– Kuolemanjälkeisyys näyttäytyy kokemuksen jälkeen myönteisenä ja olemassaolon jatkumisena. Kokemusten myötä kokijat ajattelevat, että kuollut läheinen on jossakin olemassa. Monilla ennen kokemusta ei ole ollut ajatusta eikä uskoa kuolemanjälkeisyydestä.
Kuolleen läheisen kohtaaminen yleensä vähensi kuolemanpelkoa tai jopa poisti sen kokonaan.
– Kuolemanpelon poistumiseen liittyy myös rauha tai sovinto omasta eletystä elämästä. Kuolema on mysteeri, tuntematon ja siihen liittyy pelkojakin. Tutkimukseni mukaan monet kokijat ajattelevat kokemustensa perusteella aiemmin kuolleiden olevan vastassa, kun he itse kuolevat. Kuolema näyttää olevan kokijoille aiempaa myönteisempi, kun siihen liittyy mahdollisuus omien läheisten kohtaamisesta, Markku kuvaa.
Kuolleen kohtaaminen voi muuttaa ajatuksia ja uskomuksia. Se voi saada ihmisen valitsemaan elämässään toisin tai käsittelemään ihmissuhteitaan eri tavalla kuin ennen.
LUE MYÖS: Mikä meitä odottaa kuoleman jälkeen? Miia kysyi kuoleman kokeneilta suomalaisilta, mitä he näkivät tuonpuoleisessa – tällaisia vastaukset olivat
Tällaisia kokemukset ovat
Kuolleen näkeminen kestää usein muutamia sekunteja, mutta jää silti mieleen eliniäksi. Moni kuvaa kokemaansa sanomalla "aivan kuin hän olisi ollut siinä".
Kokemuksia on monenlaisia. Tutkimuksessaan Markku luokitteli ne kahteen yläluokkaan: joko välittömiksi tai välillisiksi eli symbolisiksi kokemuksiksi.
– Välittömissä kokemuksissa kuollut kohdataan suoraan joko aisteilla, tuntemuksina tai unessa. Symbolisissa kokemuksissa jokin episodi, fyysinen tapahtuma, eläin, sähkölaitteissa tapahtuneet muutokset, valo ynnä muut synnyttävät kokemuksen, minkä symboliikan kokija yhdistää kuolleeseen läheiseen, Markku kuvaa.
Näköaistimuksissa nähdään usein kuolleen kasvot tai keho. Näyssä edesmennyt läheinen on yleensä jälleen nuori ja terve; sairauden tai vanhuuden taakka on pudonnut, ja henkilöä ympäröi valo.
– Usein näköaistimuksissa kuolleen ympärillä kerrotaan olevan valoa, ja hänestä kerrotaan säteilevän ylimaallista rauhaa tai rakkautta tai sellaista kauneutta, joka ei ole tästä maailmasta. Näköaistimusten vaikuttavuus epäilemättä on vaikuttanut siihen, että se muistetaan vuosikymmenten jälkeenkin, Markku kuvailee.
Erikoisiakin yksityiskohtia on. Jostakin syystä vain harva Markun tutkimushenkilöistä näki läheisensä jalat.
"Kuuluu ovikellon ääni, mutta ovella ei ole ketään"
Lattian narahdus, ovikellon soiminen tai ikkunan kolahdus voivat olla ihmiselle merkkejä läheisen läsnäolosta. Kuollut voi ilmaista itsestään myös muilla tavoin.
Ihminen voi myös yllättäen haistaa tutun läheisen hajun: tupakoinnin hajua voi leijua huoneessa, jossa ei ole koskaan tupakoitu, ja kaupunkiasunnossa voi tuntea tuoreen heinän, tervan tai metsän tuoksun.
– Arkiset äänet ovat kertomusten mukaan muodostuneet vainajakokemuksiksi nimenomaan sen vuoksi, että kokijat ovat havahtuneet siihen, että äänten lähdettä ei olekaan olemassa. Kuuluu ovikellon ääni, mutta ovella ei ole ketään. Eteisen ovi käy ja askeleet kuuluvat, mutta ketään ei tulekaan, Markku kuvailee tutkittavien kertomuksia.
– Esimerkiksi eräässä tapauksessa yöllä hotellin pyörivä sähköovi kävi aivan kuin joku olisi tullut sisälle, mutta ketään ei näkynyt. Kaiken lisäksi ovi oli pois päältä. Kokija tunnisti kuolleen tuoksusta.
Kuollut voi myös puhua omalla äänellään ja kutsua läheistä nimeltä. Äänessä kuultaa usein tuttu murre tai puhetapa. Kuollut voi hengittää tai yskäistä tutulla tavalla; onpa joku kuullut tuttua kuorsaustakin. Toisinaan myös eläimet reagoivat kuultuihin ääniin.
– Yleensä saman tien, kun kokija on oivaltanut, että kyseessä oleva ääni ei liity kehenkään elävään ihmiseen, he yhdistävät äänet kuolleeseen läheiseensä.
"Jälleenkohtaamisessa kohdataan tuttu, läheinen rakas – eihän toki häntä tarvitse pelätä"
”En ole nähnyt kummituksia enkä haamuja, mutta olen kuullut kuolleen isoisäni kävelevän ullakolla”.
Näin alkaa erään kertojan kuvaus.
Vaikka teksti kuulostaa luettuna pelottavalta, kuolleen läheisen kohtaaminen on yleensä ihana kokemus. Suurin osa kokijoista tiedostaa, että paikalla oleva henki on oma, rakas läheinen.
– Kuolleen tunnistaminen läheiseksi vie pelon pois ja rauhoittaa mielen. Kuollut on tunnistettu samannäköisenä, tai kuuloaistimuksessa puheen tavasta tai murteesta, tuoksusta, joka on liittynyt kuolleeseen hänen eläessään. Jälleenkohtaamisessa kohdataan tuttu, läheinen rakas – eihän toki häntä tarvitse pelätä, Markku sanoo.
Kun ihminen kohtaa kuolleen läheisensä, kuoleman katkaisema ihmissuhde saakin jatkua. Usein se voi jatkua siitä, mihin jäätiin läheisen vielä eläessä.
Suhde voi kuitenkin myös parantua: ennen esimerkiksi etäinen äiti tulee läheisemmäksi ja jotakin aiemmin rikkonaista voidaan korjata.
LUE MYÖS: Poika heräsi äidin soittoon, vaikka äiti oli jo kuollut – suomalainen Jeena väitteli tohtoriksi yliluonnollisista kokemuksista
Moni puhuu kuolleille samaan tapaan kuin näiden eläessä
Kuollut on läsnä arjessa ja juhlassa. Moni puhuu kuolleille läheisilleen samaan tapaan kuin näiden eläessä, Markun mukaan ”arjessa ääneen hiljaa jutellen”.
– Kokijat kuvaavat keskusteluja ajatuksina tai telepaattisesti tapahtuvaksi tiedonsiirroksi. Lisäksi monet kertovat, että heidän lähellä olon tuntemuksensa ovat olleet päivittäisiä tai pitkäkestoisia, vuosien ajan. Useat kertovat kokemustensa myötä kokevansa, että kuolleet ovat läsnä arjessa ja juhlassa sekä voivat vaikuttaa monin tavoin elävien elämään.
Psykoterapeuttina Markku on toisinaan kysynyt asiakkailtaan: "Mitä tapahtuisi, jos saisit kohdata kuolleen läheisesti vielä kerran" ja "mitä, jos saisit tiedon, että kuolleella läheiselläsi on kaikki hyvin". Yleensä ihmiset vastaavat esimerkiksi "en surisi niin paljoa".
Mitä Markku itse vastaisi?
– Uskoisin, että kyyneleet alkaisivat valua heti saman tien, ja kohta sen jälkeen kirjoittaisin runon. Vastaisin, että ihana kuulla, näin olin toivonutkin!
Kohtaaminen on spontaani yllätys
Kuolleen kohtaaminen ei synny siitä, että ihminen haluaisi pitää kiinni menettämästään tai että hän pelkäisi päästä irti. Kuollutta ei siis voi kutsua luokseen vain toivomalla, että saisi nähdä hänet taas. Kohtaaminen on spontaani yllätys.
– Vainajakokemus on monille kokijoille niin todentuntuinen kohtaaminen, että he kertovat kokeneensa, että kuollut läheinen todella oli siinä. Kokijat itsekään eivät osaa selittää, miten se on mahdollista. Joillakin on myös kokemuksia kuolleen läheisen poissaolosta lähellä olon tuntemusten vastakohtana, Markku sanoo.
Jotkut kertovat kokemastaan kohtaamisesta läheisilleen. Toiset vaikenevat, sillä aiheesta on edelleen vaikeaa puhua asiallisesti, ja moni kohtaa kyseenalaistamista. Pappina Markulle on luontevaa puhua hienovaraisista vaietuistakin kokemuksista.
– On muistettava, että me ihmiset olemme eri tavoin herkkiä ympäristöllemme, aistimme ja myös kiinnitämme huomiota usein erilaisiin asioihin elämänpiirissämme, Markku sanoo.
"Riittää että kuuntelee"
Sitä, miten joku voi aistia kuolleen läheisensä tai puhua hänelle, voi olla vaikeaa ymmärtää. Se ei kuitenkaan haittaa.
– Riittää että kuuntelee. Ei tarvitse olla samaa mieltä, eikä uskoakaan.
Kuuntelemalla ja jakamalla kuolema voisi tulla myös läheisemmäksi.
– Kannustan myös kaikkia puhumaan kuolemasta ja kuolemaan liittyvistä ajatuksista. Kuolema koskettaa jokaista jossakin vaiheessa elämää.
"Isä sanoi ’älä itke, kaikki on nyt hyvin’. Heräsin itkuun, isän tuoksun tunsin edelleen sekä parran poskellani ja vihreän villapuseron tunnun käsissäni. Hän oli edelleen lähelläni, vaikken nähnytkään."
Lue kaikki lifestyle-aiheiset artikkelit!
Osittainen lähde, kursivoidut lainaukset: Markku Siltala: Hän oli siinä. Kokemukset yhteydestä kuoleman jälkeen (Kustantamo S&S 2019)