Hyvin suunniteltu keittiöremontti

Neljänkymmenen vuoden ikäiseen keittiiöön tehtiin kunnon perusremontti. Kalusteet eivät olleet aivan niin vanhoja; tyylistä päätellen ne oli vaihdettu joskus 1970-luvun lopulla. Aikansa lapsia. Kun asunto sai uusiksi omistajikseen nuorenparin tältä vuosituhannelta, muutos oli vaistämätön. Aivan pienestä ei ole kysymys: avaruuden tunnun lisäämiseksi purettiin väliseinä - alun perin keittiö oli "putkimallinen". Nyt ruokailutila saatiin samaan yhteyteen.

Keittiöremontti jos mikä vaatii asiantuntijan apua. Parasta on, jos suunnittelija tulee käymään paikanpäällä kun hän itse mittaa, tulos on tarlempi ja myös vastuu mahdollisista mittavirheistä siirtyy hänelle.

Vierailu keittiösunnittelija Tommy Wikströmin puheilla paljasti selvästi, kuinka monta yksityiskohtaa on muistettava mitata ja ottaa huomioon. Seinien lisäksi tarvitaan myös ikkunoiden leveydet ja korkeudet, oviaukkojen tarkat paikat, tuuletusventtiilien paikat ja mitat... Viemäripisteet on mietittävä etukäteen ja sähkö- ja kaasujohdot aiheuttavat omat kiemuransa.

Asiakkaalla saattaa olla mielessään hyvinkin selvä kuva tulevasta keittiöstään. Siihen ei kannata kuitenkaan liiaksi sitoutua, sillä alan tarjonta on uskomattoman monipuolista, ratkaisuja ja vaihtoehtoja on pilvin pimein ja käynti suunnittelijan kanssa myyntinäyttelyssä saa varmuudella ainakin jonkin hyvinkin valmiiksi mietityltä tuntuvan yksityiskohdan muuttumaan.

* Halutaanko lattialla seisova vai integroitu liesi?
* Perinteinen vai keraaminen liesitaso?
* Muut kodinkoneet - integroidaanko kaapistoihin, onko erityistoiveita?
* Pakastimen, jääkaapin ja kylmäkaapin koko ja sijoitus?
* Halutaanko kulmakaappeja ja niihin karusellimekanismeja?
* Pesualtaat määrä, malli, koko?
* Astianpesukone?
* Laatikostojen ja kaappien määrä ja varustelu?
* Avohyllyjä?
* Liesituuletin?
* Mikroaaltouuni - sijoitus?
* Materiaalit oviin ja tasoihin - puuta, marmoria, laminaattia, terästä, alumiinia?
* Ikkunallisia ovia?
* Vetimien malli?
* Seinien materiaalit - puuta, kaakelia, tapettia?

Suurena apuna asiakkaalle on se, että erilaiset vaihtoehdot ovat nähtävissä välittömästi myös suunnittelijan tietokoneen näytöltä.

Kun päätä pyörryttävä suunnittelu- ja valintavaihe on ohi, on aika tilata kaikki tarvittava tavara. Yksi päätös on kuitenkin jäljellä: kootaanko itse vai tilataanko samalla myös kasauspalvelu?

Tässä tapauksessa asiakas päätyi tilaamaan kokoamisen televisiosta tutulta ammattimieheltä, Remontti-Reiskalta. Kyllähän kunnon liikkeen pojatkin asiansa osaavat... mutta näin toimien tavarat pystyttiin noutamaan liikkeen keskusvarastolta jo kahden päivän kuluttu ja työt voitiin aloittaa saman tien. - Näin nopea tavaroiden saatavuus kannattaa kuitenkin tarkastaa etukäteen toimittajalta; näin nopeaan aikatauluun useimmat eivät kykene. Yksi tarkastamisen arvoinen asia on myös se, kuinka osat on varastolla pakattu: tässä ne oli pakattu yksin kappalein aaltopahviin jo valmiiksi kuljetusta ajatellen, mikä säästää huomattavasti asiakkaan aikaa ja vaivaa kun niitä ei tarvi enää erikseen purkaa ja pakata uudelleen peräkärry- tai pakettiautokuljetusta varten.

Ensi viikolla katsotaan, kuinka Reiska rakentaa näistä osista keittiön!

Lue myös:

    Uusimmat