Hyttyskarkotteiden apu vain lyhytaikainen – näin suojaudut pistoksilta!

Kesä tuo mukanaan ihmisverta himoitsevat hyttyset. Paras keino suojautua ei kuitenkaan välttämättä ole kuorruttaa itseään karkotteilla.

Hyttysmyrkkyjä voi käyttää kohtuudella, mutta suojelubiologi Jukka Salmela sanoo, ettei suosittelisi niitä oikeastaan kenellekään. Hyttyskarkotteet ovat usein hermomyrkkyjä, jotka häiritsevät hyttysten aistien toimintaa, mutta ne eivät estä niitä haistamasta ihmisten tuottamaa lämpöä ja hiilidioksidia. Karkotteiden apu on kuitenkin väliaikainen ja ne saattavat aiheuttaa allergiaa.

Parhaaksi keinoksi välttyä kutisevalta puremalta Salmela sanoo oikeanlaisen pukeutumisen.

– Pitkät housut, pitkähihainen, hyvä keinokuituinen retkeilypaita, josta imukärsä ei pääse läpi. Lippalakki päähän, ja siihen sellainen hyttysharso, ja vielä kynsikkäät käteen, niin kyllä niillä pärjää.

Hyttysten tuntuvat parveilevan eri ihmisten ympärillä eri tavoin – toiset keräävät pistoksia ja toiset välttyvät niiltä. Syynä tähän on Salmelan mukaan se, että jokainen ihminen haisee hieman erilaiselta.

– Me voimme fysiologisesta tilasta johtuen erittää erilaisia hajuja, ja voimme tuottaa enemmän hiilidioksidia kuin toiset.

Erityisesti hikoileminen ja hengästyminen sekä vähiin vaatteisiin pukeutuminen vetävät hyttysiä puoleensa. Verenimijöiden pelossa ei tarvitse kuitenkaan lukkiutua sisätiloihin.

– Ei muuta kuin pihalle ja nauttikaa kesästä, Salmela toivottaa.

Lue myös:

    Uusimmat