Huvittava tilanne SM-liigassa: Tappara-kaksikko juhli voittoa yllättävällä tavalla – "Alkoi ideat olla lopussa"

Kristian Heljangolle kauden kolmas nollapeli 2:59
Pääkuvan videolla koko Christian Heljangon haastattelu.

Tampereen Tappara otti suvereenilla tavalla 2-0-voiton Rauman Lukosta torstai-iltana Tampereella. Tapparan maalilla torjunut Christian Heljanko torjui kauden kolmannen nollapelinsä.

Heljanko nousi ehkä hieman yllättäen täksi kaudeksi ykkösmaalivahdin rooliin, kun Dominik Hrachovina siirtyi KHL:ään. Heljanko on torjunut tällä kaudella 38 ottelua, torjuntaprosentilla 90,70.

Kauden aikana on ollut hyviä ja vähän huonompia jaksoja.

– Tässä vaiheessa ollaan vielä siinä vaiheessa, että kaikki on tullut aika nopeasti. En voi sanoa, että opetellaan, mutta ainakin sopeudutaan. Pitää vain käsitellä kaikki mahdolliset tilanteet mahdollisimman hyvin, Heljanko totesi MTV Urheilulle.

Vaikka otteet ovat ailahdelleet, on 21-vuotias maalivahti saanut runsaasti vastuuta. Siitä huolimatta Tappara hankki uuden maalivahdin, Miroslav Svobodan.

– Koko ajan on ollut kilpailutilanne ja nyt kun tuli uusi maalivahti, niin on entistä kovempi kilpailutilanne, Heljanko pohti.

Voitetun Lukko-ottelun jälkeen Heljanko ja Tapparan puolustaja Ben Blood osoittivat mailapelilahjakkuutta toisessa lajissa.

– Kauden mittaan on tullut sellainen tapa, että voitto-otteluiden jälkeen käydään faneja huudattamassa. Alkoi olla ideat vähän lopussa, niin piti alkaa keksiä vähän kaikennäköistä. Nyt pitää varmaan mennä katselemaan Youtubesta jotain, Heljanko heitti tilanteesta.

Heljangon ja Bloodin pelailun voit katsoa alla olevasta upotuksesta. Mikäli upotus ei näy, näet pelaamisen tästä linkistä.

Katso pääkuvan videolta, mistä syistä Heljangon mielestä Tapparan kurssi on kääntynyt!

 

Lue myös:

    Uusimmat