Huumegrammat olivat "lentolippuja" – Sillanpää pyysi diileriltä ohjeita viesteissä: "Voisit tulla opastamaan mua tän piipun kaa"

Poliisi julkisti Jari Sillanpään viestittelyt huumekauppiaalle 1:12

Jari Sillanpää ja tämän kristallimuotoisen metamfetamiinin hovihankkija kävivät tiivistäkin viestintää huume-erien tiimoilta, mutta myös muista aiheista, selviää poliisin esitutkintamateriaalista. 

Päihteiden käyttöä ja hankintaa koskevan keskustelun lisäksi miehet kirjoittivat esimerkiksi matkustelusta.

Katso ylläolevalta videolta otteita Jari Sillanpään ja hänelle huumeita toimittaneen miehen välisestä viestittelystä.

Diileri paitsi toimitti aineet, myös opasti niiden käytössä ja huolehti jälkikunnosta juhlien jälkeen. Viesteissä Sillanpää muun muassa toivoi apua aineen oikeaoppisessa polttamisessa.

– Voisit tulla opastamaan mua tän piipun kaa ettei kaik mee harakoille, hän muun muassa kirjoitti miehelle.

Mies opasti muun muassa oikean polttolämpötilan synnyttämisessä ja opasti bongiksi kutsutun vesipiipun valmistuksessa.

Viestintä itse huumeista vaihteli hyvin avoimesta peiteltyyn. Toisinaan aineesta puhuttiin "ristallina", ja grammoista puhuttiin peittelemättä. Usein grammoista puhuttiin kuitenkin peitellysti "lentolippuina".

Viitteitä huumeita ja seksiä yhdistävään chemsex-ilmiöön

Sillanpää osti kauppiaalta paitsi aineita, myös piippuja. Käyttötapa ei kuitenkaan jäänyt hengittämiseen, sillä ainetta käytettiin myös suonensisäisesti.

Osa käytetystä termistöstä viittaa erityisesti Keski-Euroopassa tunnettuun chemsex-ilmiöön, jossa seksiä ryyditetään erityisesti metamfetamiinin käytöllä.

– Haluaisimme slammata enriquen kaa mut ei oo niitä värkkejä, Sillanpään eräässä viestissä mainitaan.

Värkeillä tarkoitetaan ruiskuja ja neuloja. Slammaus on taas slangitermi, jolla viitataan huumeiden suonensisäiseen käyttöön erityisesti seksin yhteydessä. Viesteissä puhutaan myös "slingistä", joka viittaa eräänlaiseen keinuun, jossa ollen henkilö voi harrastaa seksiä. Niitä käytetään myös chemsex-juhlissa.

Tarkasti vaa'alla myyntiartikkelin

Kristallia toimitettiin säännöllisesti noin 200 euron grammahintaan. Huumeita toimitettiin pyynnöstä kotiinkuljetuksella, mutta toistuvasti pettymyksiä aiheuttivat varastojen tyhjeneminen ja aikataulujen erot.

– Hei! Tässä yritin selvitellä ja ikävä kyllä nyt on sellainen kuukauden mittainen vaje saatavuudessa, kauppias kertoi eräässä viestissä.

Välillä kuitenkin oli epäselvyyksiä, ja toisinaan Sillanpää ilmeisesti halusi "punnita liput" epäselvyyksien vuoksi.

– En halua olla pikkumainen, mutta viimex oli 0,91, Sillanpää antoi palautetta.

– Yleensä niissä saattaa olla 0,01–0,02 heittoa suuntaan tai toiseen, mutta ei sentään noin paljoa. Saat nyt sitten korvauksen siitä, jos sopii, kauppias vastasi.

Sillanpää myöntää saamansa huumesyytteet 2:08

Lue myös:

    Uusimmat