Hursti leipäjonoista: Avuntarve kasvanut "räjähdysmäisesti"

Hursti: Avuntarve kasvanut räjähdysmäisesti 2:02

Avustustustyöntekijä Heikki Hurstin itsenäisyyspäivän vastaanotolla reilu tuhat ruokakassia löysi omistajansa nopeasti. Hurstin mukaan vielä kymmenisen vuotta sitten normaalina avustusviikkona leipäjonon pituus oli maksimissaan 400 ihmistä päivässä – nyt tilanne lähentelee kolmea tuhatta jonottajaa.

– Kymmenen vuoden sisällä se on räjähdysmäisesti kasvanut. 300-400 ihmistä oli silloin kun aloitin – maksimi oli 400. Nyt meillä on 2800. Joskus on tullut sellainen piikki, vähän päälle 3000, että kyllähän tässä on kasvua tapahtunut ihan hurjasti, kuvailee Heikki Hursti vuosien myötä tapahtunutta muutosta.

"Hallitus on koko ajan leikannut"

Mistä tämä määrän kasvu kertoo?

– On perusturvalla eläviä ihmisiä, opintotuella eläviä, pienellä kansaneläkkeellä eläviä. Hallitus on koko ajan leikannut heidän toimeentulostaan ja silloin sitä ostovoimaa jää heille koko aika vähemmän. Varsinkin täällä pääkaupunkiseudulla, jossa vuokrat ovat kovat, niin se laittaa liikkeelle hakemaan jostain sitä ruoka-apua, Hursti arvioi. 

Uskotteko, että ruokajakelu on nyky-yhteiskunnan pysyvä osa?

– Kyllä se varmaan osittain tulee näin olemaan. Vähävaraisten joukko on vain kasvanut. Tuskin sitä saadaan koskaan pois, mutta jos se saataisiin edes puolella vähentymään, niin sekin olisi jotain, kertoo Hursti toiveikkaana. 

Hursti joukkoineen jakaa ruokaa Helsingissä kaksi kertaa viikossa.

Lue myös:

    Uusimmat