Pohjois-Savon käräjäoikeus katsoi paikallisen nelikymppisen miehen aiheuttaneen useita tulipaloja Rautavaaran ja Kuopion Nilsiän alueella.
Tuhopoltot sattuivat vuosina 2016–2022. Tulipalot aiheuttivat merkittäviä tuhoja. Osa miestä vastaan nostetuista syytteistä hylättiin.
Videolta näet, miten miehen toimet johtivat rivitalon täydelliseen tuhoutumiseen.
Uhri menetti asuntonsa ja omaisuutensa
Tuhopoltot kohdistuivat erilaisiin kohteisiin. Niistä varhaisin, vuonna 2016 tapahtunut poltto tapahtui erään miehen omistamassa omakotitalossa, jossa mies oli osana seuruetta viettämässä alkoholin sävyttämää vapaa-aikaa.
Yöllä mies oli tullut herättämään muita tulipalon vuoksi. Hän oli yöpynyt talon yläkerrassa, josta tulipalo sai alkunsa.
Omakotitalon omistaja menetti palossa paitsi asuntonsa, myös lapsuudenkotinsa ja omaisuutensa. Tuhot olivat lähes neljännesmiljoonan luokkaa.
Tapauksessa poikkeuksellista oli se, että aiemmin toinen syyttäjä oli jättänyt asiassa syytteen nostamatta. Tämän jäätyä eläkkeelle toinen syyttäjä päätyi kuitenkin peruuttamaan syyttämättäjättämispäätöksen, johtuen miehen epäillyistä yhteyksistä useisiin muihin tulipaloihin.




