Huomasitko tämän hulvattoman tempauksen? Vuosittain tuhannet ihmiset lähtevät metroajelulle ilman housuja

Törmäsitkö sunnuntaina metrossa housuttomiin kanssamatkustajiin? Kyseessä ei välttämättä ollut pitkäksi venynyt viikonloppu, vaan virallinen Ei housuja metrossa -päivä.

Yhtenä päivänä vuodessa ihmiset ympäri maailmaa jättävät housut ja hameet kotiin, ja lähtevät esittelemään uusia alusvaatteitaan metroon. Kyseessä oleva Ei housuja metrossa -päivä kerää osallistujia yli 25 maasta ympäri maailmaa.

Monen osallistujan epäonneksi tämä housuttomuuspäivä järjestetään usein talvella. Tänä vuonna se osui viime sunnuntaihin. Jos et ehtinyt tänä vuonna mukaan, ole hereillä jälleen vuoden päästä.

Säännöt määrävät, että pokan tulee pitää

Vuonna 2002 seitsenhenkisen improvisaatioryhmän vitsistä liikkeelle lähtenyt kepponen on hetkessä muuttunut kansainväliseksi tapahtumaksi, joka kerää vuosittain tuhansia osallistujia ympäri maailmaa.

Alun perin Yhdysvalloista liikkeelle lähtenyt tapahtuma kerää vuosittain osallistujia myös Euroopasta, muun muassa Englannista, Saksasta ja Tšekeistä.

Kuka tahansa voi lähteä leikkiin mukaan, jos pokka vain kestää. Päivän säännöt ovat nimittäin todella yksinkertaiset. Osallistujien tulee kulkea metrossa ilman housuja ja pitää naama peruslukemilla. Heidän tulee näyttää siltä kuin mikään ei olisi hullusti.

Päivän tarkoituksena on perustajaryhmän mukaan ainoastaan tuoda iloa ja naurua ihmisten elämään.

Osallistujien kuvat naurattavat

Tähän hulvattomaan päivään osallistujat jakoivat omia housuttomia kuviaan myös kuvapalvelu Instagramissa. Inspiroidutko näistä? 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä. 


Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.


Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös:

    Uusimmat