Huoltovinkki: huoltotoimet ullakolla

Ullakolla tarkastetaan aluksi aluskatteesta näkyykö vuotojälkiä. Edelleenkin näkee käytettävän kondensiosuojaamatonta aluskatetta, ja ainakin Reiskan mielestä tällainen pitäisi lailla kieltää. Vain suojattu estää veden tippumisen välipohjan päälle.

Sitten tarkistetaan kaikki antennien, hormien ja vastaavien läpiviennit. Niiden ympäriltä vettä pääsee usein alas, jos teippaukset ovat irronneet tai liepeet muuten löystyneet. Jos putkien ympärillä on erityisiä läpivientikappaleita, niitä nostetaan varovasti ylöspäin siten, että ne nostavat hiukan katetta ympärillä. Tällä tavalla putkea pitkin valuva kondensiovesi jää varmasti aluskatteen yläpuolelle.

Vasta nykyisin on alettu kiinnittää huomiota katon reunamilla sijaitseviin tuuliohjureihin - vähänkin vanhemmista taloista ne useimmiten puuttuvat kokonaan. Tuuliohjuri on heti reunaan kiinnitetty aluskatekaistale, erillinen tuulensuojalevy tai kartonkimainen aluskate - jonka tarkoituksena on ohjata ulkoa puskeva ilmavirta siten, että se suuntautuu harjaa kohden eikä jää pyörteilemään reunoille. Tämä on erityisen huomattava haitta taloissa, joissa yläpohjan eristeenä on käytetty puhallusvillaa. Pahimpia paikkoja ovat nurkat. Tuuliohjurit on hyvin helppo lisätä jälkikäteen.

TV-antennin juuriputki tarkastetaan. Kiinnitysten on oltava tiukat ja kunnossa, tai sisätiloihin saakka kuuluu tuulella helposti kunnollinen jyskytys, kun antenni heiluu.

Ilmanvaihdon putket on aina eristettävä huolellisesti. Eristettä tarvitaan 100 mm kerros ja Reiskan mielestä on parasta tehdä se kahdesta 50 mm kerroksesta: ohuempi levy taipuu paljon mukavammin ja kun kerroksia on kaksi, päällimmäisellä saadaan kätevästi peitettyä alemman saumakohdat. Villa kiinnitetään lujasti paikalleen rautalangalla.

Kun lämmin putki kulkee kylmässä tilassa, käytetään aina pinnoittamatonta villaa. Putkissa tapahtuu helposti lpieniä vuotoja, jolloin seurauksena on putken kostuminen ja kosteuden imeytyminen eristeeseen. Vain pinnoittamaton villa tuulettaa kosteuden pois itsestään.

Jos taas eristetään kylmää putkea lämpimässä tilassa, päällimmäiseksi pannaan alumiinilla pinnoitettu eristevilla.

Myös viemärin tuuletusputki on lämmin, joten siihen pätevät kylmällä ullakolla samat säännöt. Suositus eristeen paksuudeksi on 50 mm, mutta Reiska kyllä laittaa aina myös siihen 100 mm eristeen.

Kun hommat on tehty, pöyhitään sen aiheuttamat painumat puhallusvillakerroksessa kuntoon... ja sitten onkin melkein painuttava saunaan. Sitä kun on sen jälkeen niin hiuksissa kuin vaatteiden alla ja päällä...

Lue myös:

    Uusimmat