Huippumalli haussa -kisassa heti yllättävä käänne: "Rehellisesti järkytyin"

Mitä mieltä kisaajat ovat toisistaan? 0:30
Miten kisaajat kommentoivat ryhmähenkeä? Katso esimakua jaksosta!

Suomen seuraavaa huippumallia haetaan uudistuneessa ohjelmassa.

Suomen Huippumalli haussa -ohjelma palaa ruutuihin uudistuneena. Tulevalla kaudella haetaan valovoimaista ja monipuolista tulevaa huippumallia ja jo ensimmäisessä jaksossa tuoreet mallikokelaat joutuvat tiukan haasteen eteen.

14 mallikokelasta aloittavat matkan kohti unelmaansa tekemällä esittelyvideot itsestään. Videoita arvioivat juontaja Veronica Verho, sekä ohjelman päätuomari ja mallien mentori Saara Sihvonen.

– Minulla on kylmiä väreitä, Sihvonen julistaa ensimmäisen videon nähtyään. 

Muutama kokelas selviää haasteesta leikiten, mutta useaa mallikokelasta tilanne selkeästi jännittää. Verho ja Sihvonen ovat kuitenkin vaikuttuneita kilpailijoiden heittäytymisestä vaativan tehtävän edessä. 

Alkaneelta kaudelta ei käänteitä puutu, sillä kisaajat joutuvat välittömästi tiukan paikan eteen. Päätuomari Sihvonen ilmoittaa kokelaille, että matka seuraavaksi huippumalliksi alkaa kisaamalla joukkueissa. Ilmoitus saa monet mallikokelaat pohtimaan omaa matkaansa kisassa.

– Minä vähän rehellisesti järkytyin. En osannut yhtään odottaa, että Suomen Huippumalli haussa voitaisiin kilpailla joukkueina, Eino pohti. 

Miten kisaajat kommentoivat ryhmähenkeä? Katso ylhäällä olevalta videolta!

Huippumalli haussa MTV Katsomossa maanantaista torstaihin 12.9. alkaen ja MTV3 -kanavalla torstaisin 15.9. klo 20.00 alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat