Yhden henkilön kannustus sai Leevin, 26, hakemaan mukaan mallikilpailuun: "Slaidasi mun DM:ään"

Huippumalli haussa tulee taas! Tässä ovat uudet mallikokelaat 34:34
Huippumalli haussa -tähdet paljastettiin – tutustu videolla kisaajiin

Leevi haki Huippumalli haussa -ohjelmaan mukaan tätinsä kannustamana. 

Helsinkiläinen Leevi, 26, on yksi mallikokelaista, jotka havittelevat uutta uraa Huippumalli haussa -ohjelmassa. Leevi kertoo MTV Uutisille, että kaverit kannustivat häntä vahvasti hakemaan mukaan, mutta aluksi hän itse oli kuitenkin vastahakoinen. Lopulta kannustus, joka oli päätöksen kannalta ratkaiseva tekijä, tuli tädiltä. 

– Täti slaidasi mun DM:ään ja sanoi, että "Leevi sun on pakko hakea tuonna, että voitat varmasti". Niin mietin sitten, että okei, luotan tätiini ja haen. 

Leevi kuvailee olevansa monipuolinen muuntautuja ja pystyvänsä olemaan kuvauksissa tarvittaessa hyvin erinäköinen. Ohjelman tuotannossa haastavinta hänen mielestään on ollut pysytellä paikallaan. 

– Kaikesta on kuitenkin aina suoriuduttu. Aluksi on ollut vähän kaaosta, mutta sitten mä lunastan lopulta. 

Huippumallilta vaaditaan Leevin mukaan erityisesti persoonaa, omaa tyyliä, itsevarmuutta, rohkeutta sekä muuntaumiskykyä. 

– Tällaista, mitä kaikkea mulla on, hän väläyttää. 

Saara Sihvonen ja Veronica Verho arvioivat, millainen on uusi Huippumalli haussa -tuotantokausi:

Kansainvälinen huippumalli haussa 7:07

Huippumalli haussa MTV Katsomossa maanantaista torstaihin 12.9. alkaen ja MTV3-kanavalla torstaisin 15.9. klo 20 alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat