HS: Jane Erkko on kuollut

Mediayhtiö Sanoman hallituksen pitkäaikainen jäsen Jane Erkko on kuollut, kertoo Helsingin Sanomat. Erkko kuoli eilen kotonaan Helsingissä.

Vuonna 1936 syntynyt Erkko oli kuollessaan 78-vuotias. Hän istui Sanoma Osakeyhtiön hallituksessa 1990-luvun alusta aina kuolemaansa asti. Hän on toiminut myös Jane ja Aatos Erkon säätiön hallituksen varapuheenjohtajana sen perustamisesta lähtien.

Erkko on vaikuttanut myös taitoluistelun parissa. Hän nosti suomalaisen taitoluistelun kansainväliselle huipulle ja työskenteli lajin hyväksi 30 vuotta. 

Lue myös:

    Uusimmat