Kahden Helsingissä toimineen yksityisen terveydenhuoltoalan yrityksen epäillään myöntäneen lääkereseptejä kyseenalaisin perustein, kirjoittaa Helsingin Sanomat.
Lehden mukaan Terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto selvittävät epäiltyjä väärinkäytöksiä Taka-Töölössä toimineissa yrityksissä. Selvitysten alkamisen jälkeen molempien yritysten toiminta lopetettiin.
Valviran mukaan toisen yrityksen lääkäri oli esimerkiksi määrännyt keskushermostoon vaikuttavia, niin sanottuja PKV-lääkkeitä yhden kuukauden aikana 145 ihmiselle. Niitä väärinkäytetään myös päihtymistarkoituksessa.
Lääkärin oikeutta kirjoittaa PKV-reseptejä rajoitettiin.
Toisen yrityksen reseptit herättivät puolestaan epäilyjä helsinkiläisessä apteekissa.
Helsingin poliisin mukaan kummankaan yhtiön työntekijöitä tai vastuuhenkilöitä ei kuitenkaan epäillä tällä hetkellä rikoksista.
