Hovioikeus hylkäsi Auerin murhasyytteet - "näyttö ei riittänyt"

Vaasan hovioikeus on odotetusti hylännyt syytteet Ulvilan murhajutussa. Syyttäjä oli vaatinut uhrin leskelle Anneli Auerille elinkautista tuomiota tämän aviomiehen Jukka Lahden joulukuussa 2006 tapahtuneesta murhasta.

Satakunnan käräjäoikeus totesi viime kesänä 46-vuotiaan perheenäidin syylliseksi. Hovioikeus päätyi kuitenkin toukokuisen käsittelyn päätteeksi vapauttamaan Auerin vankeudesta, sillä perusteita vangitsemiselle ei sen mielestä enää ollut. Sen vuoksi vapauttavaa päätöstä osattiinkin ennakoida.

Hovioikeus totesikin Auerin syyttömäksi.

Useat asiat puhuivat syytettä vastaan

Hovioikeus tulkitsi syyttäjän todisteita täysin eri tavalla kuin käräjäoikeus vuotta aiemmin.

Hovioikeuden mukaan murhasyytettä tukivat oikeastaan vain muutamat hätäpuhelutallenteelta ilmenevät seikat sekä se, että Jukka Lahden kuolemaan johtanut isku oli annettu puhelun aikana siinä vaiheessa, kun Anneli Auer ei ollut ollut puhelimessa.

Syytettä vastaan puolestaan puhuivat Anneli Auerin ja perheen vanhimman tyttären kertomukset ulkopuolisesta tekijästä. Lisäksi tapahtumapaikalta löytyi verisiä kengänjälkiä, kurainen kengänjälki sekä ruskeankirjavia tekokuituja, joiden alkuperää ei koskaan pystytty selvittämään.

Syyttäjän näkemyksen mukaan Auer olisi onnistunut hävittämään yllään olleen ruskeankirjavan paidan sekä Jukka Lahden talvikengät lavastettuaan teon ulkopuolisen tekemäksi. Hovioikeus ei kuitenkaan löytänyt riittävästi näyttöä tukemaan teoriaa.

Hovioikeus kiinnitti huomiota myös siihen, että Anneli Auerin ja Jukka Lahden sängyssä olleesta halosta oli löydetty tuntemattoman mieshenkilön DNA:ta. Lisäksi toista tekovälinettä ei koskaan löydetty.

Syyllisyydestä jäi varteenotettava epäily

Kun lisäksi oli erittäin epätodennäköistä, että Anneli Auer olisi hätäkeskuspuhelun jälkeisessä lyhyessä ajassa voinut lavastaa olosuhteet ulkopuoliseen tekijään viittaaviksi, syytteen tueksi esitetty näyttö ei riittänyt osoittamaan Aueria syylliseksi. Hovioikeus katsoi, että Anneli Auerin syyllisyydestä jäi siis varteenotettava epäily.

Jutun syyttäjät Jarmo Valkama ja Kalle Kulmala kertovat tutustuvansa nyt rauhassa hovioikeuden tuomion perusteluihin. Valituslupaa on haettava korkeimmalta oikeudelta 60 päivän kuluttua hovioikeuden tuomion antamisesta.

Lomaileva kihlakunnansyyttäjä Valkama arvioi, että syyttäjä tekee ratkaisunsa valitusluvan hakemisesta elokuun alussa.

Katso juttu Katsomo.fi:stä (Seitsemän uutiset 1.7.2011)

Lue myös:

    Uusimmat