Hollywood-ikoni Harrison Ford hyppää televisiosarjan tuottajaksi – näyttelee myös sarjan pääosassa

Pitkän ja ansiokkaan näyttelijäuran tehnyt elokuvatähti Harrison Ford astuu murhasta syytetyn kirjailijan saappaisiin.

The Variety-lehden mukaan The Staircase -dokumenttisarjaan perustuva uusi televisiosarja on tuloillaan. Aiheena on kuuluisa tosielämän rikostapaus novellisti Michael Petersonista, jota syytettiin vaimonsa murhasta vuonna 2001.

Peterson väitti vaimonsa kuolleen pudottuaan rappuset alas. Poliisi kuitenkin epäili Petersonin hakanneen hänet kuoliaaksi ja lavastaneen murhan jälkikäteen onnettomuudeksi.

Sarjan teko on vielä alkuvaiheissa, sillä sitä yritetään vasta myydä streamipalveluihin. Harrison Ford on ryhtymässä sarjan vastaavaksi tuottajaksi. Hänen on myös tarkoitus näytellä pääosaa.

Ennen läpimurtoaan elokuvissa Harrison Ford on nähty pienissä rooleissa televisiosarjoissa, kuten The Virginian, The F.B.I. ja Gunsmoke. Elokuvassa Kunnes toisin todistetaan (1990) Ford esittää apulaispiirisyyttäjää, jota epäillään entisen rakastajattarensa murhasta.

Lähde: Variety

Lue myös:

    Uusimmat