Hoikistunut Raakel Lignell auttaa muita laihduttajia

Kymmeniä kiloja elämäntapamuutoksen myötä laihtunut Raakel on kirjoittanut kaikessa hiljaisuudessa kirjaa kokemuksistaan.

Yhden vuoden upeimmista muodonmuutoksista tehnyt Raakel on saanut vastailla viime kuukausina tutuille ja tuntemattomille laihdutusurakastaan ja siitä, kuinka se on oikein onnistunut.

Elämäntapamuutoksensa innoittamana Raakel on päättänyt laittaa hyvän kiertämään ja kirjoittaa parhaillaan pian julkaistavaa kirjaa elämänmuutoksestaan. Raakel on pitänyt Hyvä terveys -lehdessä aiheesta blogia, ja lukijat ovat innostuneet lähettämään hänelle kysymyksiä asiaan liittyen.

– Kaikki messageboksit täyttyy kysymyksistä ja ne kaikki on niin samantyylisiä. Niitä tulee viikko viikon jälkeen lisää ja lisää, niin vastataan nyt sitten tätä kautta, Raakel naurahtaa.

Muutoksessa on ollut kyse myös paljon muustakin kuin pienentyneestä vaatekoosta. Kilojen kariseminen on ollut myös henkinen prosessi, ja sitä käsitellään myös kirjassa.

– Laihtuminen ei ollut helppo tie, se oli iso asia ja se vaati paljon aikaa. Ja henkistä tilaa; täytyy uskaltaa luopua niistä jostain, että saa jotain muuta tilalle. Mitä kaikkea siihen liittyykään. Mä en sitä aluksi edes tajunnut, että mitä kaikkea siihen liittyy. Matkan varrella se alkoi selviämään ja se on poistanut paljon käsijarruja mitä voi, ja mitä ei voi tehdä, upeannäköinen nainen tunnustaa.

Kirjan myötä kanssasisariaan auttava Raakel ei poissulje myöskään ajatusta siitä, että alkaisi auttamaan toisellakin tapaa muita elämäntapamuutoksesta haaveilevia.

– Katsotaan, että mitä tapahtuu. En poissulje henkistä valmennusta. Elämäni on aina mennyt niin, että yksi asia johtaa toiseen. Katsotaan, mitä elämä tuo tullessaan.

(MTV3–ANN-MARI LEINONEN)

Lue myös:

    Uusimmat