IL: Nicke Lignell teki suuren elämänmuutoksen puoli vuotta sitten – vaimo huolestui yöllisistä oireista
Nicke Lignell kertoo Iltalehdelle lopettaneensa tupakoinnin sen jälkeen, kun Raakel-vaimo huolestui uniapneaoireista.
Näyttelijä Nicke Lignell, 54, kertoo Iltalehden haastattelussa luopuneensa pahasta tavastaan 30 vuoden jälkeen. Lignell nimittäin paljasti lehdelle, että tupakointi loppui puoli vuotta sitten.
Päätös alkoi kypsyä, kun näyttelijällä diagnosoitiin uniapnea. Hän hakeutui tutkimuksiin, kun vaimo Raakel Lignell huolestui yöllisistä hengityskatkoksista.
– Uniapneahan on sillä tavalla vaarallinen sairaus, että se lyhentää elinikää ja laukaisee mahdollisia pinnan alla kyteviä muita sairauksia. Sikäli oli siis helppo päätös lähteä hakemaan tuolloin apua, sanoi Lignell, joka kuvaa kesällä Kjell Westön menestysromaaniin pohjautuva Rikinkeltainen taivas -elokuvaa.
– Tietysti myös terveydenhuollon ammattilaiset alkoivat muistutella aika tiuhaan, että olisi hyvä lopettaa. Siinä se ajatus sitten kypsyi, ja lopulta päätin, että nyt on aika.
Rikinkeltainen taivas käsittelee rakkautta. Lignellit ovat olleet naimisissa vuodesta 1995 lähtien. Arkeen oman mausteensa on tuonut se, että perheeseen kuuluu viisi lasta.
LUE MYÖS: Nicke ja Raakel Lignellin suhde on kestänyt jo 25 vuotta – Nicke paljastaa pitkän liiton salat
Nicke sanoi vuonna 2017 Huomenta Suomen haastattelussa, ettei pitkän liiton ylläpitämiseksi ole olemassa poppakonsteja.
– Ei siihen ole valmiita reseptejä. Pitää olla siinä mielessä rehellinen, ettei koita muuttaa toista. Antaa toisen olla sellainen kuin on ja yrittää mieluummin hyväksyä sen, hän pohti.
– Kunnioita toista ja ole hänen rinnallaan sen sijaan, että vedät väkisin reessä.
Uusimmat
-
00:01
Kirja: Krista Pärmäkoski paljastaa rajut oireensa: ”Olin varma, että olin tullut hulluksi”
-
23:56
Maksuhäiriöisiä tuhansia enemmän kuin vuosi sitten: "Lakimuutos ei ole onnistunut"
-
23:51
Turun puukottajan aikeena oli puukottaa mahdollisimman monta, kunnes oli "alkanut tuntua liian pahalta" – motiivina viha
-
23:47
Syyria: Israel iski Damaskokseen, useita kuollut, myös naisia ja lapsia – MTV seuraa
-
23:35
Attendo-pomo valtavista vähennysaikeista: "Moni tuntee oikeutetusti vihaa" – karmea tieto vanhusten hoivajonosta
-
22:56
11-vuotias tyttö kadonnut Helsingissä, poliisi julkaisi kuvan
-
22:53
Tältä Milton-hurrikaani näyttää avaruudesta – Floridan asukkaille vakava viesti: "Jos jäätte taloonne, siitä tulee arkkunne"
-
22:37
Asiantuntija: Isku Nordeaan ei ole tietomurto vaan "julkisivun töhrintää" – silti poikkeuksellista
-
22:16
Merivartiosto evakuoi rahtialukselta kahdeksan metriä pudonneen ihmisen Selkämerellä
-
22:10
Tappara toipui komeasti shokkialusta – taululle lopulta tyrmäävät lukemat
-
21:47
Mies latasi Onlyfansiin videon yhdynnästä 16-vuotiaan kanssa, videota ei poistettu 1,5 vuoteen – 20 vuoden vankeus uhkaa
-
21:45
Ensitreffit-Anna ja Taina syyllistävät aviomiehiä turvattomuudestaan – vodcast: "Tekosyitä"
-
21:24
Törkeää piittaamattomuutta: Autoilija ei jalankulkijasta paljoa välittänyt
-
21:04
Netanjahu: Israel tappanut Hizbollahin uuden johtajan ja hänen seuraajansakin – video näyttää väitetyn iskun
-
21:00
Hienot huvilat – tässä on kuudes Suomen kaunein koti -finalisti
-
20:57
SM-liigan tähtihyökkääjä ylistää vuolaasti hurjavireistä joukkuetoveriaan – "Pelaa väärässä sarjassa"
-
20:57
Vaatevoro vaihtoi vanhat kenkänsäkin uusiin, toinen yritti viedä yli tonnilla kosmetiikkaa: Molemmilla sama sovituskoppikikka
-
20:30
Huippukokki Tomi Björck sai Australian kansalaisuuden: "Paras paikka maailmassa"
-
20:26
Huuhkajien merkittävin ongelma tapetilla – näin kommentoi tulikuuma kärkimies: "Siinä pitää parantaa"
-
20:18
Öljyn hinta reippaassa laskussa – Kiinan kysyntä voi hyytyä
-
Lataa lisää