Hoidathan siitepölyallergiaa oikein? Älä sorru yleiseen virheeseen
Antihistamiini on tehokas apu siitepölyallergian hoitoon. Lääkitys tulisi kuitenkin aloittaa riittävän ajoissa, eikä vasta silloin kun oireita ilmenee.
Sairaanhoitaja Heli Keinänen kertoo Studio55.fi-lähetyksessä, että moni siitepölyallergikko tekee virheen aloittaessaan antihistamiinilääkityksen liian myöhään.
– Kaikista tärkeintä on se, että osaa aloittaa allergialääkityksen niin sanotusti askeleen edellä, eli aloitetaan ne vähän aikaisemmin ennen kuin oireet edes ilmenevät.
Antihistamiinilääkitys auttaa parhaiten, kun lääkettä ottaa siitepölykauden aikana päivittäin, eikä vain silloin kun oireita ilmenee.
Tarvittaessa käyttöön myös astmalääkitys
– Jos esimerkiksi silmäoireet ovat todella voimakkaita ja tuntuu että antihistamiini ei auta siihen, niin sitten otetaan käyttöön silmätipat.
Allergisen nuhan hoitoon suositellaan nenäkannun käyttöä, jonka lisäksi voi tarvittaessa käyttää nenäsuihketta.
Astmaatikkojen voi olla syytä tehostaa astmalääkitystään pahimman siitepölykauden aikana.
– On myös suuri määrä ihmisiä, joilla ei ole astmaa, mutta siitepölykauden aikana tulee astman kaltaisia oireita, niin heillä saattaa olla niin, että siitepölykauden aikana joutuu ottamaan sen astmalääkityksen sitten vielä rinnalle.
Millaisia tuloksia siedätyshoidosta on saatu siitepölyallergioiden hoidossa? Miten siedätyshoito toimii? Katso koko lähetys!
Uusimmat
-
08:16
Israelin armeija "kannustaa" Rafahin asukkaita siirtymään – maahyökkäystä kärsivään kaupunkiin odotetaan
-
08:14
Kolme surffaria tapettu Meksikossa – ammuttiin päähän
-
08:12
Verottaja varoittaa kavalasta ansasta! "Pitää olla tarkkana"
-
08:09
Hoitotakuuheikennyksen pelätään nielevän rahaa säästöjen sijasta: "Ihmiset eivät jonoissa paljoa parane"
-
08:09
Kiinalaiset pääsivät pälkähästä – Matti Mattsson saattaa kohdata dopingista kärynneen ME-sensaation Pariisissa
-
08:01
Verottajalta tärkeä huomautus: Koskee 1,5 miljoonaa suomalaista
-
08:01
17-vuotias NHL-superlupaus pääsee MM-Leijoniin – Jere Lehtinen paljasti päätöksen takaa yhden ison syyn
-
07:42
Madonna esiintyi Rio de Janeirossa suurimmalle yleisöllensä koskaan
-
07:42
Asiat, jotka putkiasentaja kehottaa tarkastamaan kotona säännöllisesti – muuten luvassa voi olla iso lasku: "Puhutaan aika mittavista euroista"
-
07:26
Verstappen täräytti päin tolppaa – näin hollantilaisen varma voitto karkasi Norrisille
-
07:14
ISW: Venäjä siirtää eliittijoukkojaan – voi viitata Harkovaan hyökkäämiseen
-
07:11
FT: Ukraina valmistautuu vastahyökkäykseen
-
07:02
Kiihtelysvaaraan nousee uusi kirkko tuhopoltetun tilalle: "Ei maksettu pahaa pahalla"
-
06:55
Kalle Rovanperä makean triplan perässä – Portugalin MM-rallin ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
-
06:41
Sebastian Ahon tehoilta ei riittänyt – Rangers parempi
-
06:33
Dallas pusersi jatkoon täpärästi NHL:ssä – voiton ratkaissut tähtipelaaja: "Suuri helpotus"
-
06:29
Jos lankeat huijausviestiin työpaikallasi, toimi välittömästi näin: "Kaikkein keskeisin asia firman tietoturvan tasossa"
-
06:28
Jättirakeet voivat tappaa – Suomen suurimmat kuin omenoita
-
06:12
Jari Saario puhkesi kyyneliin veneessä – katso Sara Siipolan herkkä tulkinta soutajalegendalle
-
06:10
Lando Norris yllätysvoittoon Miamissa – Verstappen tunaroi
-
Lataa lisää