Historiallisen suuri sijoituspotti Slush-kilpailun voittajalle
Ensi viikolla Helsingissä järjestettävän kasvuyritys- ja teknologiatapahtuma Slushin pitching-kilpailun voittajalle tarjotaan 250 000 euron sijoitus.
Kyseessä on suurin koskaan vastaavanlaisessa tapahtumassa jaettu palkinto.
Neljännesmiljoonan euron sijoitus on luvassa Finnish Business Angels Networkin (FiBAN) bisnesenkelisijoittajilta ja Evli Pankilta. Lisäksi asianajotoimisto Mäkitalo & Rantanen sekä PwC lahjoittavat voittajalle palveluitaan 10 000 euron arvosta.
Slush 100 -niminen pitching-kilpailu nostaa Slushin lavalle sata alkuvaiheen kasvuyritystä. Yritykset on valittu tuhannesta kilpailuun hakeneesta firmasta kansainvälisten sijoittajien avustuksella kahdessa vaiheessa.
Kaksipäiväinen teknologiatapahtuma sijoittuu ensi viikon tiistaille ja keskiviikolle 18. - 19. marraskuuta. Tapahtumaan on myyty lippuja tällä hetkellä jo yli 10 000 kappaletta.
Uusimmat
-
07:44
HIFK:n tähtipakki veisteli melkoisen kevennyksen onnistumisistaan
-
07:43
Yksi ihminen kuollut ja yksi haavoittunut ampumisessa Ruotsin Jordbrossa – kolme otettu kiinni
-
07:35
Jesperi Kotkaniemeltä namupassi – Carolina kieputti Floridan nurin
-
07:29
Kissarutto tappoi eläinsuojeluyhdistyksen pelastamia pentuja Kankaanpäässä – vain rokotus suojaa kissoja ikävältä taudilta
-
07:15
Ayrton Sennan turma-auton suunnitellut F1-guru soimaa itseään traagisen kauden tapahtumista: "Yksi suurimmista katumistani virheistä"
-
06:38
SM-liigan jumbovalmentajaa otti "äärettömästi kupoliin" – halusi antaa palaa tästä jäähystä
-
06:33
Manchester City ulos cupista – jäi tylysti nollille
-
06:31
Palomestari: Tämä on pahin virhe, jonka autoilija voi tehdä hälytysajoneuvon lähestyessä valot vilkkuen
-
06:28
Näin opiskelijat ympäri Suomen ovat vallanneet korkeakouluja – osa varustautunut yöpymään paikalla pitkäänkin: "Periksi ei ole tarkoitus antaa"
-
06:19
Messin puuttuminen maksoi voiton – Miami hävisi cupin finaalissa
-
06:05
ISW: Ukraina edennyt "marginaalisesti" kahdella rintamalla – MTV seuraa sotaa
-
06:04
Kaksi harvinaista korkeaa näköalapaikkaa avaa ovensa Helsingissä, ja toisessa niistä soi Sibeliuksen "soitetuin biisi"
-
06:02
Onko tässä Liigan aliarvostetuin pelaaja? Kapteenilta ylisanoja joukkueen tehomiehestä: "Taito, jota monella ei ole"
-
05:58
160 000 euron Mersu kenotti ojassa, eikä "omistajalla" ollut varaa hinausautoon – Ylöjärven autoliikkeen video paljasti röyhkeän varkaan ajotaidot
-
05:44
Burkina Fason sotilasjuntta: Estimme vallankaappauksen
-
05:38
Nälkäpäivä-keräys näkyy nyt kaduilla – näin rahat käytetään
-
05:32
Hallitus panostaa Kela-korvauksiin satoja miljoonia – "Alan asiantuntijoilla konsensus, että se on ihan älytöntä"
-
05:30
Pohjois-Korean perustuslaki: Olemme ydinasevalta
-
05:25
Maahanmuutto kuumentaa tunteita – EU:n sisäministerit koolle
-
05:18
Helsingiltä vihreää valoa Vantaan ratikalle
-
Lataa lisää