Topi Parviainen, 12, on kohentanut Pyhäselällä keihäänheiton 12- ja 13-vuotiaiden Suomen ennätys -tulostaan entisestään lukemiin 66,72. Asiasta uutisoi ensin Karjalainen.
Video: Norjan aituritähti Karsten Warholm arvioi, miten Suomen yleisurheilu nousisi takaisin huipulle.
LUE MYÖS: Norjan yleisurheilutähti Warholmilta lääkkeet Suomen yleisurheilulle – "Nousette takaisin huipulle"
Tuupovaaran Urheilijoita edustava Parviainen oli jo elokuun lopussa heittänyt SE:ksi 66,33. Kimmo Kinnusen 38 vuotta sitten tekemä ikäluokan Suomen ennätyksen 61,86 meni sen myötä metrikaupalla murskaksi.
Parviaisen veto ei ole kuitenkaan hyytynyt. Suomen ennätyksen lisäksi 66,72 on uusi Pohjoismaiden ennätys.
Topi Parviaista valmentaa hänen isänsä Mika Parviainen, joka heitti aikuisena parhaimmillaan 80,72. Topin setä Aki Parviainen puolestaan on keihäänheiton maailmanmestari vuodelta 1999 ja Suomen ennätyksen 93,09 haltija.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
07:10
Professori: Ikääntyvien hoivamenot eivät ole todellinen uhka kansantaloudelle
-
07:08
Kansainvälinen tuomioistuin koolla jälleen Gazan sodan tiimoilta – Etelä-Afrikka vaatii oikeutta kieltämään Israelin etenemisen Rafahiin
-
06:45
Video: Ukraina pääsi kohutun venäläisen "kilpikonnatankin" ihon alle
-
06:41
Mikko Rantanen nousi harvalukuiseen ja legendaariseen joukkoon – Colorado onnistui pakkoraossa
-
06:32
Amnesty: Thaimaan valtio vakoilee nais- ja sateenkaariaktivisteja israelilaisella Pegasus-vakoiluohjelmalla
-
06:29
Voiko jäätelö olla ravitseva ja terveellinen välipala? Kiinnitä huomiota tähän
-
06:29
MM-Leijonien mysteerimies takoo opintoja pelien ohella – NHL-sopimus alleviivaa mestariluotsin huimat puheet
-
06:20
Voiko itärajan yli virrata pian lisää väkeä? Pääministeri Orpo MTV:lle: "Viisas varautuu"
-
06:16
Putin saapui lujittamaan välejä Venäjälle elintärkeään kumppanimaahan Kiinaan
-
06:03
Sotevaliokunta äänestää alkoholilaista
-
06:03
Katso video: Näin suuren muutoksen Ellen Jokikunnaksen Italian-kodin viinikellari koki!
-
05:55
Kommentti: Yksi häikäisevä fakta unohtuu nyt Leijonista
-
05:50
Tarjan bongaaman 14 vuotta vanhan pullopostin kirjoittaja löytyi: "Ei maistu siideri enää!"
-
05:44
Lakkolait tarkoitus hyväksyä valtioneuvoston istunnossa
-
05:32
Euroviisujen Israel-kohu paljasti syvän vastakkainasettelun – näin kahtiajakautuneessa Suomessa nyt elämme
-
05:23
Hamas: Israelin vaatimukset ja hyökkäys Rafahiin jumiuttaneet aseleponeuvottelut
-
05:15
Polttomurhaa valmistellut mies vannoi rakkauttaan kaunopuhein – viestittely paljastaa, miten uhri yritti päästä ex-puolisosta eroon
-
23:36
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
22:33
Cristiano Ronaldo paljasti sääntönsä, joka voi kavahduttaa tavan tallaajaa: "En koskaan"
-
22:32
Biden ja Trump sopivat televisioväittelyiden ajankohdista – aikovat rikkoa vuosikymmenten perinnettä
-
Lataa lisää