Hippulat vinkuen – tuleeko sanonta rattaista vai kiveksistä?
Hippulat vinkuvat. Niin siis mitkä?
– Hippula on yleisesti tunnettu sana murteissa. Silti kukaan ei oikeastaan varmuudella tiedä, mitä ne hippulat ovat, professori ja suomen kielen tutkija Kaisa Häkkinen sanoo.
Vastaus riippuu myös kotikonnuista, sillä hippula voi tarkoittaa eri murteissa eri asioita. Vanhimmat sanonnat liittyvät yleensä rattailla ajelemiseen, ja satakuntalaismurteessa tietynlaisista ajelurattaista puhutaankin hippularattaina.
– Kun hippula kansankielessä tarkoittaa ohutta kärkeä, niin yleensä on ajateltu, että sanonta ”hippulat vinkuen” liittyy jotenkin ajelurattaissa oleviin kärkiin: kun ajaa kovaa, tuuli vinkuu niistä. Joidenkin mielestä hippulat taas ovat rattaisiin kiinnitettyjä pieniä koristeita, tupsuja tai kulkusia.
– Joissakin murteissa hippulat tarkoittavat miehen sukupuolielimiä, kiveksiä. Kun juoksee oikein kovaa, ne sitten ”vinkuvat”. Tämä Kuusamosta ja Iistä kotoisin oleva selitys on ihan hauska, mutta silloin sitä olisi voinut alun perin käyttää vain miehistä. Todennäköisempi ja vakavimmin otettava selitys on, että hippulat liittyvät rattailla ajoon, Häkkinen sanoo.
Kuva: Colourbox.com
Uusimmat
-
18:17
Rallin MM-sarja hamuaa isoja liikkeitä – "En epäröi myöntää"
-
18:08
Tere Sammallahdelle miltei 500 euron sakot ylinopeudesta
-
18:02
SM-liigalla omat säännöt törkypuhetapauksissa – näin erotuomarijohtaja perustelee: "Kaikista ankarin juttu"
-
17:33
Megatähden ura ohi – palkintokaapissa suunnaton läjä olympia- ja MM-kultia
-
17:32
Taina pyöräili 6 700 kilometriä Espanjassa – yhtä oikoreittiä ei tule ikävä: "Silloin tuli melkein paniikki"
-
17:31
Ruotsissa taas kaksi räjähdystä, median mukaan kummatkin liittyvät rikollisjärjestöön
-
17:31
Maria Guzenina omisti TTK-tanssinsa muistisairaalle äidilleen – herkistyi kyyneliin suorassa lähetyksessä: "Se on herättänyt hänessä jotain"
-
17:30
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
17:26
MTV Detroitissa: Presidentti Biden liittyy autotehtaiden lakkovartioon – tästä on kyse
-
17:21
Shoigu väittää Ukrainan menettäneen syyskuussa 17 000 sotilasta, sanoo ukrainalaisten joutuvan teurastettaviksi – MTV seuraa sotaa
-
17:15
Varkaat veivät huomattavan määrän kirkollista esineistöä Helsingissä – myös ovia rikottu
-
17:15
F1-unelma toteen! Hurjapäisen suorituksen James Bond -elokuvassa tehnyt Jessica Hawkins toteutti harvinaisen tempun
-
17:08
Suomen seuratuimmalla urheiluseuralla muhkea tavoite – julkkisjoukkue Gilla FC haluaa Veikkausliigaan
-
17:00
Tällainen on Abrams-panssarivaunu, joita Yhdysvallat nyt toimittaa Ukrainalle – "Suurimmat haasteet kaluston huollossa"
-
16:58
Suora lähetys Spede-elokuvan punaiselta matolta noin kello 17.20 alkaen – haastattelussa elokuvan tähtiä ja kutsuvieraita
-
16:57
Poliisilta huolestuttavia uutisia: Yhä useampi räplää kännykkää ratissa – katse poissa tiestä on "aina iso riski"
-
16:44
Liikuntapedagogi ei usko, että fyysiset erot olivat ratkaisevia tyttöjen ja poikien yhteisessä urheilukilpailussa
-
16:42
The Kyiv Independent: Ukrainan turvallisuuspalvelu pidätti papin – epäillään myyneen venäläisaseita
-
16:40
Lotta Svärd Säätiö kannustaa koululaisia tutustumaan "pikkulottien kultaisiin sanoihin" – kannustimena muhkea stipendi
-
16:33
Ensitreffit-pari Lari ja Niina ovat hyödyntäneet pariterapiaa lapsiarjessa: "Iso apua siinä kohtaa, kun on rankkaa"
-
Lataa lisää