Himoitsetko jo ulkomaille? Ensimmäiset etelänlomat myynnissä heinäkuulle – katso, minne Suomesta pääsee ja milloin!

Koronarajoitukset Euroopassa ovat väistymässä ja useat matkatoimistot myyvät jo pakettimatkoja Suomestakin. Tarjonta on kuitenkin vielä rajallista ja myös kysyntä on toistaiseksi ollut pientä. 

Aurinkomatkojen kautta matkoja on varattavissa Kreikkaan, Turkkiin, Kroatiaan, Mallorcalle ja Espanjan aurinkorannikolle. 

– Meillä on tiettyjä kohteita, johon pääsee matkustamaan elokuusta lähtien. Osaan kohteista taas matkat on peruttu koko kauden osalta, Aurinkomatkojen viestinnästä vastaava Mari Kanerva sanoo. 

Tjäreborgilla matkoja myydään jo heinäkuun 16. päivästä lähtien. Matkustuskohteita on eri puolella Kreikkaa, Bulgariaa, Kroatiaa, Kyprosta ja Mallorcaa. 

– Olemme peruneet kaikki pakettimatkat ja tilauslennot heinäkuun 14. päivään asti, eikä mitään varmistunutta päivämäärää niiden jatkumiselle ole. Seuraamme kuitenkin jatkuvasti tilannetta, Tjäreborgin tuotepäällikkö Jessica Virtanen sanoo. 

Myös matkatoimisto Deturilla ulkoministeriön suosituksia seurataan jatkuvasti. 

– Meidän verkkosivuillamme voi jo varata matkoja elokuulle. Tilanne saattaa kuitenkin vielä muuttua ja matkoja voidaan vielä joutua perumaan. Ulkoministeriö ei vielä tällä hetkellä suosittele matkustamista, Deturin toimitusjohtaja Mehmet Ahishali sanoo. 

Vaikka peruutusten riski on yhä olemassa, matkatoimistoilla ollaan toiveikkaita siitä, että ulkomaanmatkoja voitaisiin taas järjestää.  

Suomalaiset yhä varoivaisia matkustamisen suhteen 

Vaikka Suomen koronavirustilanne näyttääkin jo paremmalta, eivät suomalaiset ole vielä uskaltaneet varata ulkomaanmatkoja vanhaan tapaan.  

– Ihmiset ovat vielä melko varovaisia matkustamisen suhteen, mutta kysyntää on kuitenkin ollut. Voimme aloittaa ulkomaanmatkojen järjestämisen heti kuin ministeriö antaa siihen luvan, Ahishali kertoo. 

Myös Virtasen mukaan suomalaiset ovat vielä toistaiseksi varanneet matkoja melko varovaisesti, mutta pieniä elpymisen merkkejä on havaittavissa. 

– Olemme melko varmoja siitä, että ainakin Kanariansaarille tullaan järjestämään matkoja vielä tänä vuonna. Myös muihin rajoituksista vapautuneisiin kohteisiin kuten Riikaan, Kööpenhaminaan ja Islantiin on jo tehty varauksia. 

Toistaiseksi on vielä epäselvää, saako Suomesta matkustaa muihin Schengen-maihin. 

Lue myös:

    Uusimmat