Monet kotimaisiksi mieltämämme yritykset on myyty norjalaisille.
Norjalaisomistuksessa ovat muun muassa R-kioski, Kotipizza, Pilke-päiväkodit, kuten myös MTV, jonka norjalainen Schibsted osti viime vuonna.
Jopa suomalaisesta puolustusteollisuudesta vastaava Patria on osittain norjalaisomistuksessa – Suomen valtio omistaa Patriasta vain hieman yli 50 prosenttia ja norjalaiset omistavat loput.
Kansainvälisen liiketoiminnan apulaisprofessori Iiris Saittakari arvioi Viiden jälkeen -ohjelmassa, että suomalaiset markkinat vetävät norjalaisia puoleensa.
– Usein norjalaiset yritykset ovat toimineet jo Ruotsin ja Tanskan markkinoilla, Suomi on ollut se puuttuva palanen, jotta on saatu koko Pohjoismaan markkinat, Saittakari Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululta sanoo.
Ei näy tavalliselle kuluttajalle
Norjalaisten yritysten määrä Suomessa ei ole juurikaan muuttunut kuluneen 20 vuoden aikana, niitä on noin neljä prosenttia kaikista Suomen ulkomaalaisista yrityksistä.
– Lähes kolmannes ulkomaalaisista yrityksistä Suomessa on ruotsalaisten omistamia, Saittakari kertoo.
Norjalaisyritysten määrä on siis melko vähäinen, mutta voi tuntua suuremmalta, kun mukana on erittäin tunnettuja brändejä, kuten Taffel ja Panda. Suomalaisille tutut ketjuliikkeet, kuten XXL, Dressmann ja Cubus ovat nekin norjalaisia.
Harvemmin brändien myynti ulkomaille – oli se sitten Norjaan, tai toisaalle – näkyy kuluttajalle lainkaan. Saittakarin mukaan brändejä ei haluta muuttaa, jos niillä on jo uskolliset kuluttajat.
Saittakari muistuttaa, että Suomessa hyödytään ulkomaalaisomisteisista yrityksistä muun muassa työpaikkojen muodossa, vaikka voitot valuvatkin omistajatahoille.
– Verot maksetaan Suomeen, oli omistaja ihan kuka tahansa. Aika usein norjalaiset omistajat ovat myös investoineet takaisin Suomen yritykseen, Saittakari sanoo.
Suomen markkinat houkuttelevampia Nato-jäsenyyden myötä
Suomen jäsenyys sotilasliitto Natoon on parantanut Suomen houkuttelevuutta ulkomaaisille yrityksille, mikä näkyy esimerkiksi tuoreissa datakeskusinvestoinneissa.
– Ei sellaisa investointeja tehtäisi, jos Suomea ei miellettäisi turvalliseksi, Saittakari huomauttaa.
Teknologiajätti Google ilmoitti syyskuun alussa investoivansa Suomeen 13 miljardia euroa seuraavan kahden vuoden aikana.
