HIM-rumpalin vaimo ikuisti Holopaisen taidekuviin: Tuomas on loistava näyttelijä

HIM-bändin rumpalin, Mika ”Kaasu” Karppisen vaimo Natali Karppinen avaa lauantaina valokuvanäyttelynsä Helsingissä.

Valokuvillaan tunnelmallisia tarinoita kertovan Natali Karppisen kolmas soolonäyttely, nimeltään Dark Paradise avaa ovensa lauantaina 26.4.2014 helsinkiläisessä Galleria 4-kuudessa. Fantasiamaailmaa sekoittavien kuvien sirkusteemassa seikkailee Nightwish-muusikko Tuomas Holopainen.

– Olen tehnyt paljon työtä tämän näyttelyn eteen noin vuoden ajan ja nyt olen hyvin innoissani tästä. On mahtavaa nähdä, miten yhdeksän erilaista kuvauskohdetta toimii yhdessä näyttelynä, Natali kertoo MTV.fille.

Näyttelyn avajaisiin tulee paljon taiteilijan läheisiä sekä hänen ja Kaasun viisivuotias tytär Lara. Natali odottaakin innolla läheisiltä saamaansa palautetta sekä tietenkin tyttären reaktioita.

– Olen innoissani siitä, että tytär pääsee nyt ensimmäistä kertaa avajaisiin ihastelemaan äitinsä töitä. Aiemmin hän on ollut niin pieni. Ottaessani kuvia minulla on aina hänet mielessäni. Tytär on tottunut näkemään isänsä töissä rumpujen takana, joten nyt on hienoa, että hän pääsee tutustumaan myös äitinsä töihin.

Holopainen oli mukana jo Karppisen aiemmassa People around us -näyttelyssä kolme vuotta sitten. Dark Paradise -näyttelyn kuvissa Holopainen nähdään muun muassa kirottuna taiteilijana sekä hulluna sirkustähtenä.

– Tuomaksen kanssa on mahtavaa työskennellä. Tunnemme nyt toisemme paremmin ja olemme ystäviä, joten kuvauksissa oli rento tunnelma. Tuomas on hyvin valokuvauksellinen ja lisäksi loistava näyttelijä. Hän pääsi heti sisään rooliin ja tulkitsi sitä, Natali kehuu.

Yleensä rokkarit ovat tottuneet poseeraamaan vain bändikuvissa. Holopainen oli kuitenkin heti oivaltanut, millaista tunnelmaa ja ilmaisua Karppinen hakee kuvillaan.

– En olisi koskaan uskonut, että rockmuusikko voi olla täydellinen kuviini. Varsinkaan tällaisiin taidekuviin, jossa hän voisi vain poseerata kuten bändikuvissa. Tuomas teki todella hyvää työtä.

Karppisilla ja Holopaisella oma ”ruokaklubi”


Holopaisen kanssa ystävystynyt Karppinen kertoo viettävänsä muusikon kanssa aikaa myös vapaallaan. Helsingissä asuvilla Karppisilla ja Holopaisella on itse asiassa yhteinen harrastus, he perehtyvät helsinkiläisten ravintoloiden tarjontaan-

– Yritämme käydä yhdessä syömässä aika ajoin. Aina kun Tuomas vain on kaupungissa ja hänellä on aikaa. Kokeilemme eri ravintoloita ja erilaisia ruokia, meillä on eräänlainen ruokaklubi.

– Aloitimme klubimme noin kolme vuotta sitten, saa nähdä kauanko sen toiminta jatkuu, Natali nauraa.

Karppinen kehuu muusikoiden suosikkiravintoloihin Helsingissä kuuluvan muun muassa uusi Bronda ja venäläinen ravintola Saslik.

– Helsingissä olemme käyneet monissa paikoissa ja pyrkineet maistelemaan mahdollisimman paljon eri maiden ruokalajeja.

Lue myös:

    Uusimmat