HIM kolmen levy-yhtiön loukussa – Maksoi uuden levynsä itse

HIM äänitti Tears On Tape -albuminsa merkillisessä tilanteessa.

Yhtye oli ilman levytyssopimusta ja paketoi albuminsa kaikessa rauhassa omalla lompakollaan. Ville Valo ilmoitti syksyllä, että uuden albumin tavoitteena on yhdistää Black Sabbathin raskaus ja Roy Orbisonin herkkyys.

– Varmasti aika lähelle päästiin, mutta toivottavasti emme onnistuneet siinä täydellisesti. Silloin tämä olisi tässä, ja voisimme aivan hyvin lopettaa, Valo sanoo.

Tears On Tape pysyy hyvin linjassa. Se kuulostaa melkein teemalevyltä.

-Rumpalimme Kaasun (Mika Karppinen) kädet olivat pitkään siinä kunnossa, että ne eivät kestäneet soittamista. Kun sitten pääsimme soittamaan, ja stressi ja itku olivat ohitse, kaikki innostuivat yhtäkkiä tosissaan albumin tekemisestä.

– Ehkä tästäkin syystä levylle tuli punainen lanka, sama pohjavire kantaa koko albumia alusta loppuun.

Tears On Tape soi ajoittain pirullisen raskaasti.

– Varmaan senkin takia, että levy äänitettiin kokonaan Suomessa. Ja kun albumin tekstejä tehtiin, verenpunaiset lehdet putoilivat puista. Levylle tuli muutenkin mukaan paljon Suomea: Hurriganesia ja hällä väliä -meininkiä.

Raskaus perustuu osittain siihen, että HIM ei Valon mukaan tee kahta tyyliltään samanlaista albumia peräkkäin.

– Edellinen albumi oli jotenkin aika poppia ja sliipattua menoa muutenkin, joten nyt tehtiin raskaampaa. Seuraava levy onkin siten varmaan suurin piirtein iskelmää.

Kadonneet vapaapäivät

Ville Valo sanoi syksyllä, että albumin tekeminen omilla rahoilla merkitsee yhtyeen eläkesäästöjen hupenemista. Menivätkö ne nyt sitten kaikki?

– Eivät ihan kaikki, saimme studiolta vähän alennusta, hän vitsailee.

– Tässä kävi itse asiassa niinkin hassusti, että kun maksoimme itse kaikki äänitykset, meidän ei tarvinnut tapella kenenkään kanssa rahasta. Kannatti siis ottaa kohtalo omiin käsiin. En nyt kuitenkaan tarkoita sitä, että tässä olisi ennen tehty levyjä laskuri toisessa kädessä.

HIMin uusi tilanne johti lopulta siihen, että yhtyeellä on nyt kolme levy-yhtiötä. Yksi Yhdysvalloissa, yksi Britanniassa ja yksi hoitaa muun Euroopan.

– Hyvää on se, että kukin yhtiö tuntee oman alueensa ja tietää miten siellä tulee toimia. Tämä on bonusta, Valo sanoo.

– Huonoa taas se, että minulla on kolminkertainen määrä työtä entiseen verrattuna, kun pidän yhteyttä levy-yhtiöihin.

Valo ei muista, milloin hänellä on viimeksi ollut vapaapäivä.

– Albumia paketoitiin pitkään ja tauotta. Sen jälkeen on sitten riittänyt vaikka mitä, kun aina täytyy heti vastata ties mihin kyselyihin.

Eikä vapaapäiviä ole tiedossakaan. HIM aloitti kiertueensa maanantaina Saksasta.

– Toisaalta kumma juttu on se, että kun lähtee kiertueelle, tuntee olevansa vapaalla.

HIMin kiertueessa on mukana pari festivaaliakin. Silloin Valoa vaanii vaara – esiintyminen päivänvalossa.

– Kyllä, se on karmeata. Eli toivottavasti joka paikassa sataa helvetisti, niin olisi pimeämpää. Siis tervetuloa vain HIMin festarikeikalle kahlaamaan mutavellissä, hah hah.

Kyyneliä nauhalla, perhosia vatsassa

HIM-yhtyeen menestys maailmalla on merkittävä osa suomalaista rockhistoriaa. Yhdysvalloissa HIM on päässyt kaksi kertaa albumilistan 20 myydyimmän joukkoon. Dark Light sai Yhdysvalloista peräti kultalevyn.

Saksassa HIM on yltänyt listaykköseksi ja saanut platinaa. Britanniassakin yhtye on menestynyt hyvin. Kotimaassa muikeat myyntiluvut ovat olleet itsestäänselvyys.

Menestystä sopii odottaa myös uudelta Tears On Tape -levyltä, mutta kun mikään ei koskaan ole varmaa.

– Jos perhosten määrä vatsassa ennakoi levyn tulevia myyntilukuja, siinä tapauksessa Tears On Tapea menee kaupaksi todella paljon, Ville Valo sanoo.

Valo ei vielä ole suuremmin kuullut kommentteja Tears On Tapesta.

– Ja jos olenkin, ne ovat olleet journalistien kommentteja. Tärkeämpää on se, miten yleisö ottaa levyn vastaan.

Ensimmäisiä yleisöreaktioita Valo ja kumppanit alkoivat saada maanantaina Saksasta alkaneella kiertueella.

(MTV3 – STT)

Lue myös:

    Uusimmat