Haimme kuun alussa kotimaisista elokuvista kiinnostuneita henkilöitä kertomaan mielipiteensä tuoreesta Hiljaisuus-elokuvasta. Testiryhmä on nyt saanut urakkansa päätöksen ja antanut palautteensa. He antoivat myös elokuvalle tähtiä asteikolle yhdestä viiteen, ja kaikkien arvostelujen keskiarvoksi tuli 4,5 tähteä. Lue alta otteita testiryhmäläisten mietteistä.
Koskettava, hienovaraisesti tehty Hiljaisuus on yksi kotimaisen elokuvan parhaita filmatisointeja.
Elokuva oli todella vaikuttava, kyyneleitäkin piti pyyhkiä. Hiljaisuus oli osuva nimikin, kaikki katsoivat hiljaisuuden vallitessa.
Tämän "turhuuden" ja hömpötyksen keskellä kannattaisi useammankin suomalaisen käydä katsomassa elokuva. Myös näyttelijävalinnat olivat paikallaan, joten minäkin hiljennyin elokuvan myötä.
Hienot näyttelijät. Paikka loistava. Tunnelma oli niin todenmukainen, että jokaista pamausta pelästyi totisesti.
Surullinen mutta koskettava. Loppua kohden elokuva parani. En pitänyt kiroilusta, ja ampumiset olivat liikaa.
Olen katsonut varmaan kaikki viimeisimmän 20 vuoden aikana tulleet kotimaiset sota-aikaa kuvaavat elokuvat, mutta tätä elokuvaa katsellessa nousi ensimmäistä kertaa vahvasti esille se kysymys, miten ihminen voikaan jatkaa "normaalia" elämää, kun on julman, sodan aiheuttaman kuoleman kanssa ollut sodan aikana "käsi kädessä".
Elokuvassa on poikkeuksellisen hyvin kuvattu sodan "tuotteen", kaatuneiden, kohtaloa. Elokuvan voisi ottaa TV:n itsenäisyyspäivän ohjelmaan. Tämä antaisi katsojille uudenlaista pohdittavaa.
Elokuva oli todella vaikuttava ja roolisuoritukset hyviä.
Hiljaisuus on harvinainen sotaelokuva − voisi sanoa, että kuolleeseen kulmaankin on nyt kurkistettu.
Vaikka aihe ja ympäristö olivat synkät, oli tarinassa kuitenkin ihanaa toivoa.
Suuren vaikutuksen tekivät äänitehosteet, jotka myös itsekin luotisateessa olleen ystäväni mukaan olivat aidon tuntuisia.
Puvustus oli erinomainen. Tunne kuin olisi tehnyt aikahypyn tuohon aikakauteen.
Elokuva oli odotuksiani kiinnostavampi. Uudet "tuoreet" − ainakin minulle − näyttelijät tekivät siitä nautinnon.
Elokuva oli sota-ajan lapsellekin puhutteleva, synkkä, sodan vastaisuudessaan suorastaan makaaberi ja aiheen käsittelyltään brutaali.
Koskettava leffa, pisti miettimään ihmisen häikäilemättömyyttä ja ystävyyden merkitystä. Lopputekstien aikana ei kenelläkään ollut kiire ulos, kaikki istuivat aivan hiljaa.
Elokuva ei aiheestaan huolimatta ollut niin raskas kuin pelkäsimme. Näyttelijöiden suoritukset olivat hyviä, joista Ilkka Heiskanen oli mielestämme paras.
Sopivasti hiljentävä, sopivasti mahtipontinen ja sopivasti jännittävä, romantiikkaa unohtamatta, jota eivät myöskään soltut ja lotat unohtaneet sodankaan keskellä.
Tarina oli erikoisesta työtehtävästä. Joitakin miehiä ei lähetetty rintamalle vaan rintaman taakse. Ketkä olivat sodassa sankareita, ketkä pettureita tai pelkureita? Siinä on ajattelemisen aihetta.
Elokuvassa ei onneksi ollut meidän "kaikkein suurimpia julkkiksia", vaan oli löydetty uudempiakin kasvoja. Se minusta lisäsi elokuvan uskottavuutta.
Elokuva piti otteessaan koko kaksituntisen kestonsa ajan ja synkästä aiheestaan huolimatta jätti hyvän mielen.