HIFK tasoitti välieräsarjan Helsingissä – ottelun lopussa tunteet kävivät erittäin kuumina, Kärppien tähtipelaajien suoritukset ihmetytti

HIFK tasoitti otteluvoitot Oulun Kärppiä vastaan, kun se voitti välieräsarjan toisen ottelun 3-2-lukemin Helsingissä.

Ottelu oli erittäin kuumaverinen, sillä etenkin ottelun viimeisellä peliminuutilla lähes jokaisen vihellyksen jälkeen molempien joukkueiden pelaajat nahistelivat ja jakelivat iskuja puolin ja toisin. 

Ottelussa jaettiin yhteensä 52 rangaistusminuuttia. Erikoista oli se, että Kärppien tähtipelaajat Jussi Jokinen ja Oskar Osala kuluttivat jäähypenkkiä yhteensä 26 minuuttia. Molemmille tuomittiin ottelun aikana 2+10 -minuutin rangaistukset. Tämän lisäksi Osalalle tuomittiin yksi kahden minuutin jäähy.

Tunteet alkoivat käydä kuumina jo toisessa erässä, sillä Kärppien maalivahti Veini Vehviläinen löi IFK:n Juhani Tyrväistä kahdesti kilpikädellään, jonka jälkeen Rask löi Kärpät-vahtia päähän.

Kärpät meni avauserässä 1-0-johtoon, kun Michal Kristof ohjasi Lasse Kukkosen laukauksen verkon perukoille.

IFK tuli kuitenkin vahvasti toiseen erään, kun neljän minuutin sisään Teemu Eronen ja Erik Thorell onnistuivat maalinteossa.

Kärpät nousi vielä maalin päähän kaksi minuuttia ennen ottelun päättymistä, kun Ville Leskinen teki 2-3-kavennusmaalin. Tämän lähemmäksi se ei kuitenkaan päässyt.

Joukkueiden välinen välieräsarja on nyt tasan 1-1. Joukkueet kohtaavat seuraavan kerran heti huomenna Oulussa.


Lue myös:

    Uusimmat