Sisäilmasta sairastuneet ovat vaarassa syrjäytyä, kertoo Hengitysliiton selvitys. Sen mukaan sairastuneita ei osata auttaa eikä heidän asumis- ja taloudellisiin ongelmiinsa ole juuri tarjolla ratkaisuja.
– Ihmisen perusturvallisuus järkkyy hänen sairastuessaan rakennuksen homevaurion takia. Sairastunut menettää paitsi terveytensä, usein myös kotinsa ja työkykynsä, kertoo Hengitysliiton suunnittelija Katri Nokela tiedotteessa.
Sairastunut jää usein ilman apua ja tietoa siitä, miten toimia, kun koti tai työpaikka on homeessa.
Hengitysliitto kiertää kunnissa keskustelemassa sisäilmaongelmista. Liiton mukaan sairastuneille tulisi esimerkiksi julkisin varoin järjestää hätämajoitus- ja väistötilat.
Liiton mukaan jopa 600 000–800 000 suomalaista altistuu päivittäin kosteus- ja homevaurioille kodeissa, työpaikoilla tai muissa julkisissa rakennuksissa. Sairastuneita on arviolta tuhansia.
Uusimmat
-
19:26
Karmea näky: Tähtihyppääjän nilkka vääntyi poikittain Timanttiliigassa
-
19:13
Mielenosoittaja lähestyi Sebastian Tynkkystä aggressiivisesti eurovaalitapahtumassa Oulussa
-
19:12
Villiä viisuhuumaa ja pikkutytön liikuttava reaktio isään – katso, mitä hyvää meillä ja maailmalla on tapahtunut!
-
19:00
Venäjä aloitti hyökkäyksen Harkovan alueella, onnistui etenemään
-
19:00
Kuultiinko Käärijältä kannanotto euroviisulavalla? Somessa sataa sekä risuja että ruusuja
-
18:56
MTV seuraa: Kärkimies Kalle Rovanperä ajoi pohja-ajan! Elfyn Evans suhtautui epäonneensa huumorilla
-
18:51
Loukkaantumisesta painajainen – Saksan tähtipelaaja sivuun EM-kisoista?
-
18:51
Leijonien Valtteri Puustiselle uusi NHL-sopimus
-
18:49
Junaturma Argentiinassa, kymmeniä loukkaantui
-
18:40
Kommentti: Hyvästit vilpittömän riemun laulukilpailulle – Euroviisut on tänä vuonna Israelin sotatoimet hyväksyvä farssi
-
18:31
Tshekin ennätysnainen aikoo hurrata avoimesti Leijonille: "Siitä tulee kuumottavaa"
-
18:17
Kenen koneelle murtauduttiin, mitä tietoja vuosi ja mikä on Venäjän rooli? – Viranomaiset vaitonaisia Supo-tutkinnassa
-
18:01
Mitä ihmettä? Kummallinen näky Toyota-tähden autosta sai asiantuntijan hämmästymään – "Täysin käsittämätöntä!"
-
18:00
Ohhoh! Tiesitkö tämän upeilla laulutaidoilla varustetusta Salkkarit-tähdestä? Niittää nyt menestystä yllättävässä ohjelmassa
-
17:54
Kohupeluri istui puoli kautta pelikiellossa – debytoi tänään MM-jäällä: "En halua puhua siitä"
-
17:49
YK-komitea: Itärajalle saapuvien tulisi päästä turvapaikkamenettelyyn saapumistavasta riippumatta
-
17:48
Tarja löysi pullopostin 14 vuoden takaa Kuusankoskella – tunnetko näitä "stadilaisia typyjä"?
-
17:42
James Blunt tiedotti itse Helsingin keikkansa peruuntumisesta – Kalle Keskisen yrityssaneeraukseen asetettu firma ei kehdannut kertoa syytä
-
17:40
Bussi syöksyi jokeen keskellä Pietaria – valvontakameravideo näyttää erikoisen tilanteen
-
17:35
Kalastaja Jarno neuvoo helpon tavan valmistaa kalaa: "Ei voi epäonnistua"
-
Lataa lisää