Perjantaina ja lauantaina järjestetty ja jonokaaoksesta otsikoihin noussut Helsinki City Festival järjestetään ensi vuonna kolmipäiväisenä. Kyseessä on tuolloin tapahtuman kolmas kerta.
Jonokaaoksesta ja kehnoista järjestelyistä viikonloppuna otsikoihin noussut Helsinki City Festival laajentuu kolme päiväiseksi ensi vuonna, kerrotaan festivaalin tiedotteessa.
Viime vuonna kävijöitä oli 27 000 ja tänä vuonna yhteensä yli 40 000. Tiedotteen mukaan näin suuri kasvuvauhti antaa osviittaa sille, että festivaalille löytyy kysyntää pääkaupungissa myös kolmipäiväisenä.
– Käytäntö on osoittanut, että Helsingin Jäähallin Nordiksen alueelle ei kuitenkaan mahdu enää nykyistä enempää yleisöä. Olemmekin jättäneet Helsingin kaupungille hakemuksen vieläkin suuremmasta tapahtuma-alueesta ja toivomme, että sellainen voisi meille löytyä, kertoo festivaalin promoottori Kalle Keskinen.
Lue lisää: Helsinki City Festivalin kaaos jatkuu: Akonin keikka keskeytyi pimeään hiljaisuuteen
Tänä vuonna Helsinki City Festivalilla nähtiin Akon, Sean Paul, Hurts ja Afrojack, Fintelligens X Kapasiteettiyksikkö ja Bomfunk MC’s sekä Jenni Vartiainen, Kaija Koo, Sanni ja ABREU.
Viikonloppuna Helsingin jäähallilla järjestetty festivaali nousi kohun silmään, kun järjestelyt sakkasivat. Esimerkiksi ensimmäisenä päivänä ohjelman loputtua narikkajonosta muodostui kaaos. Jono ylettyi aina jäähallin kulmalta Urheilukadun kulmaan saakka, eli se oli kymmeniä metrejä pitkä.
MTV Uutisten toimittaja Aino Haili jonotti narikkaan 45 minuuttia eikä se tuntunut tuona aikana liikkuvan laisinkaan. Ihmiset alkoivat käydä tilanteeseen jo kuumina.
Lue myös: IL: Mohombi esiintyi vain 14 minuuttia Helsinki City Festivalilla – lisäkeikka illalle
Ongelmat jatkuivat lauantaina. Akonin illan keikka keskeytyi ensimmäisen kappaleen jälkeen, jonka jälkeen artisti poistui lavalta. Äänentoisto katosi ja esiintymislavan näytöt menivät pimeiksi.