Helsingin ja Vantaan rajalle avautui Suomen oloissa harvinainen ostoskylä – yksi omistajista on entinen olympiatason pikaluistelija, joka ihastui Suomeen

Helsingin ja Vantaan rajalle on avautunut Suomen oloissa harvinainen ostoskylä – yksi omistajista on entinen olympiatason pikaluistelija 4:35
Kuuntele, mistä omistaja erityisesti pitää Suomessa.

Helsingin ja Vantaa rajalle avattiin perjantaina Suomen oloissa harvinainen outlet-kylä. Kylässä liikutaan myymälästä toiseen ulkoilmassa.

Ostoskylä on ensimmäinen laatuaan pääkaupunkiseudulla. Hankkeen takana on norjalainen kiinteistökehittäjäyhtiö Fortus

– Näitä on ollut 80-luvulla Yhdysvalloissa, ja näitä on Euroopan pääkaupungeissa. Outoa, että ei tätä tapahtunut aiemmin Helsingissä, pohtii norjalainen hankejohtaja Ådne Søndrål.

Søndrålin mukaan Helsinki Outlet -ostoskylä kauppaa suomalaisten suosimia tuotemerkkejä. Kaupan on tavallisesti viime vuoden tuotteita, joten hinnat ovat tavallista alhaisempia. 

Ostoskylän pääkohderyhmä ovat pääkaupunkiseudulla asuvat, mutta alue sijaitsee hyvin lähellä lentokenttää. Toiveissa onkin, että myös turistit löytävät paikalle.

Johtaja uskoo paikan vetovoimaan

Vaikka nykyisin nettikaupat jylläävät, Søndrål uskoo että paikalla on tarvittavaa vetovoimaa.

– Outlet-kylät pärjäävät hyvin ympäri Eurooppaa ja myös Yhdysvalloissa. Eroamme ostoskeskuksista, meillä on erilaisia kauppoja ja tarjouksia. 

Helsinkin Outletin asiakastavoite on kunnianhimoinen, kylään odotetaan parhaimmillaan jopa kahta miljoonaa kävijää vuodessa.

Entinen pikaluistelija

Søndrål on myös pikaluistelun olympiavoittaja, ja hän kertoo päätyneensä kiinteistöbisnekseen sattuman kautta. Mies päätti urheilu-uransa vuonna 2002, ja on sen jälkeen matkustanut Suomeen parisataa kertaa. 

– Suomalaiset ovat hyvin luotettavia ja maanläheisiä. Pidän Suomesta paljon. Ilman perhetilannetta voisin helposti muuttaa Suomeen joksikin aikaa työskennelläkseni tämän projektin parissa.

Lue myös:

    Uusimmat