Yeppo & Soonsoo on kasvanut 15 myymälän ketjuksi korealaisen kosmetiikan kaupalla. Nyt kauppakeskusten johtajat soittelevat malttamattomina perustaja Elisa Ahonpää-Kimille, sillä kaikki haluavat osansa Korea-huumasta.
Suomalaisia pidetään perinteisesti kehnoina myyntitykkeinä. Korealaista kosmetiikkaa myyvän Yeppo & Soonsoon perustaja Elisa Ahonpää-Kim ei tosin vaikuta uskovan tähän käsitykseen ollenkaan.
Vuonna 2019 aukesi ensimmäinen liike Helsinkiin. Seitsemän vuotta myöhemmin yhtiöllä on 15 myymälää Suomessa, Ruotsissa ja viimeisimpänä Saksassa, Berliinin keskustan Mall of Berlin -kauppakeskuksessa.
Sen johtajan mukaan näin pitkään jonoa ei oltu nähty koko kauppakeskuksen historiassa. Ja kaiken tämän tekee suomalaisyhtiö, joka myy korealaista kosmetiikkaa.
Mitä ihmettä tapahtui välissä?
Kokeilusta tuli perheyhtiö
Ahonpää-Kim vastaa videopuheluun Etelä-Koreassa. Hän viettää osan vuodesta siellä monestakin syystä: hänen miehensä Seung-Goo Kim on korealainen, ja yhtiön myymät tuotteet valmistetaan Etelä-Koreassa.
Pari tapasi Kimin ollessa vaihto-oppilaana Suomessa. Nyt he ovat paitsi pariskunta ja pienen tytön vanhempia, myös työkavereita.
Taustalla on tarina, johon liittyvät koronapandemian aikaiset rajoitukset, käytännön syyt ja todellinen intohimo kosmetiikkaan. Ensimmäisen kosmetiikkaliikkeensä Ahonpää-Kim perusti yhdessä kosmetologina työskennelleen äitinsä kanssa Kouvolaan.
– Olin silloin 17-vuotias. Tietynlainen rakkaus kosmetiikkaan, ihonhoitoon ja meikkiin on varmaan ihan veressäkin, Ahonpää-Kim sanoo.
Ensimmäisessä yrityskokeilussa kävi kuten usein: aika ei vielä ollut oikea.
Sijainti Kouvolan keskustassa ei tuonut tarpeeksi asiakasvirtoja. Käteen jäi kokemuksia ja 48 000 euroa velkaa. Aiheesta on kertonut aikaisemmin esimerkiksi Kauppalehti.
Innostus korealaiseen kulttuuriin ei kuitenkaan laantunut. Ahonpää-Kim aloitti opiskelut Helsingissä, työskenteli korealaisessa ravintolassa ja kävi myös Etelä-Koreassa, palaten Suomeen matkalaukku täynnä kosmetiikkaa.
Lopulta hän otti 70 000 euron lainan ja perusti ensimmäisen Yeppo & Soonsoon kauppakeskus Triplaan. Pian iskenyt korona pakotti panostamaan verkkoon ja pyytämään apua toiminnan pyörittämiseen.
– Hyvin nopeasti mieheni liittyi mukaan. Ehkä se tapahtui luonnollisesti, ei oikeastaan ollut mitään muita vaihtoehtoja. Vietimme kaiken ajan yhdessä, ja siinä oli kaksi kättä lisää, Ahonpää-Kim sanoo.

Etelä-Koreasta tuli kosmetiikkamahti
Maailma on muuttunut paljon seitsemässä vuodessa. Kosmetiikassa iso muutos on ollut se, että Etelä-Korea on noussut todelliseksi maailmanmahdiksi.
Vuonna 2025 sen kosmetiikkaviennin arvo oli yli 11 miljardia euroa. Tällä summalla Etelä-Korea nousi maailman toiseksi suurimmaksi kosmetiikkaviejäksi. Edellä on vain muodista tunnettu Ranska, ja taakse jäi Yhdysvallat.
Ahonpää-Kimillä on hyvä käsitys siitä, mikä selittää korealaisten nousua. Se alkoi noin koronapandemian aikoihin: ihmiset olivat paljon kotona katsoen Tiktokia ja Instagramia.
Hän puhuu "skincare boomista".
– Ihmisillä oli ylimääräistä aikaa ja rahaa huolehtia itsestään. Ja tähän K-Beautyn nousu osui tosi hyvin, koska se oli jotain uutta ja värikästä. Siitä puhuttiin vähän niin kuin karkkikauppana.
Etelä-Korea on ylipäätään hyvin innovatiivinen maa, Ahonpää-Kim sanoo. Tämä näkyy esimerkiksi viennin tukemisessa: jos yrityksen liikevaihto jää euroissa laskettuna alle 10 miljoonan luokkaan, antaa valtio vientitukea markkinointiin.
– Sitten toki kilpailu on tosi kovaa. Kun täällä on jopa 25 000 ihonhoitobrändiä, niin siinä ei keskinkertainen riitä.
Kivijalka toimii edelleen
Verkkokauppa on syrjäyttänyt monet perinteiset myymälät. Myös Yeppo & Soonsoo panostaa verkkoon, mutta Ahonpää-Kim uskoo kivijalkamyymälän voimaan.
Suomessa liikkeitä on kymmenen ja lisäksi yksi puoliksi yhteistyökumppanin kanssa. Ruotsissa puoteja on neljä ja Saksassa pian enemmän – yhtiö neuvottelee nimittäin jo uusien liikkeiden avaamisista, ja uutisia tästä kuullaan ensi vuoden alussa.
Yhtiön toiminta on kasvanut roimalla vauhdilla. VIime vuonna liikevaihto oli jo 17 miljoonaa euroa, josta kertyi yli miljoonan euron verran voittoa.
K-Beauty eli korealaiset kosmetiikka- ja kauneustuotteet ovat jo monille suomalaisille tuttuja. Mutta mitkä ovat perustuotteita, joita voisi myydä kenelle tahansa?
Ahonpää-Kim sanoo, ettei kauneusoppaissa mainittuja "kymmenen kohdan" ihorutiineja välttämättä tarvita. Sen sijaan jo kolmella tuotteella ja 50 eurolla pääsee hyvin alkuun.
– Joku kosteuttaja, aurinkovoide ja hyvä puhdistus, niin nämä riittävät hyvin monelle.
Lisäksi Ahonpää-Kimeillä on oma kosmetiikkamerkki Hwarang, jonka he haluavat viedä suoraan Etelä-Korean huippukilpailuille markkinoille. Miten siinä voi onnistua?
Tieto kosmetiikasta leviää netin ohella usein puskaradion kautta ja ennen kaikkea ammattikosmetologien piireissä. Jos oikeat ihmiset löytävät tuotteet, voi pärjätä myös pienemmällä markkinointibudjetilla.
Ahonpää-Kimin mukaan jo nyt näkyy Instagramissa, että tieto Hwarangista leviää korealaisten meikkiartistien parissa. Lisäksi tuotteita on lanseerattu hiljattain eräässä maan kuumimmassa liikkeessä, Musinsassa.
Matka on kuitenkin vielä pitkä läpimurtoon.
– Hiljaa ja ehkä kärsivällisesti odotellaan isoa boomia. Se vähän pelottaakin itse asiassa, Ahonpää-Kim toteaa.
Koreassa ihonhoito on osa terveyttä
Yksi kiinnostava kysymys on myös, miksi juuri korealaiset ovat tulleet niin taitaviksi kauneustuotteiden valmistajiksi. Tähän löytyy osittain vastaus historiasta.
Ahonpää-Kim kaivaa kirjahyllystään paksun eepoksen.
– Tämä on kirjoitettu varmaan 500 vuotta sitten. Se kertoo yrteistä ja niiden terveysvaikutuksista. Uskon, että se on jollain tästä alkanut.
Toinen selittävä tekijä on ilmasto. Kuuma, kostea ja aurinkoinen sää on jatkuva haaste iholle. Näin on etenkin Etelä-Koreassa ja Japanissa, jossa perinteiseen kauneuskäsitykseen kuuluu tasaisen vaalea iho.
Se vaatii auringolta suojautumista.
– Korealainen ihonhoito perustuu tosi paljon ennaltaehkäisyyn. Jo lapsesta alkaen opetetaan sellaiseen perushygieniaan ja ihonhoitoon. Sitä ajatellaan enemmänkin terveydenhoitona kuin pinnallisena kauneutena, Ahonpää-Kim toteaa.
