Helppoja kesäruokia

Tässä kaikille niille, jotka ovat toivoneet helppoja kesäisiä ruokia muutama vinkki. Makuja-sivuilta löytyy lisää kesäreseptejä. Ruokakysymyksiin vastaillaan taas elokuussa.

Lohta savustuspussissa


1-1,5 kg tuore lohifilee
merisuolaa

Suolaa lohifilee makusi mukaan ja anna imeytyä jääkaapissa 4-6 tuntia. Pyyhi pois ylimääräinen suola ja kuivaa filee talouspaperilla. Aseta filee uuninkestävälle alustalle ja nosta savustuspussiin. Savusta 35-45 minuuttia riippuen fileen paksuudesta. Anna pussin vetäytyä 10 minuuttia enne avausta, jotta maut ehtivät tasaantua. Nauti uusien perunoiden ja raikkaan salaatin kera.

Possu- ja broilerivartaat

Possuvarras:
suikaloitua porsaan lihaa
persikan palasia
pekonisiivuja
Broilerivarras:
suikaloitua broilerinlihaa
kirsikkatomaatteja
ananaspaloja
Punainen grillikastike
1 dl valkoviinietikkaa
1/2 dl tomaattisosetta
2 tl tummaa kidesokeria
1 tl suolaa
1/4 tl cayennepippuria
Sekoita kaikki aineet keskenään kulhossa. Laita suikalelihat (possun tai broilerin) marinoitumaan liemeen 2-3 tunniksi ennen grillausta.

Voit myös valella kastiketta lihalle grillauksen aikana. Kastike säilyy jääkaapissa 3 päivää.

Kasvisnyytit

800 g kasviksia, esim uusia porkkanoita tai punajuuria tai kukkakaalia
1 rkl meiramia tai rakuunaa
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä
150 g murustettua homejuustoa

Pinnalle:
hienonnettua persiljaa tai basilikaa
Leikkaa alumiinifoliosta reilut palat. Paloittele kasvikset ja jaa ne alumiinifolioille. Ripota päälle mausteet. Jaa annoksille Aura tai Koskenlaskija. Lisää päälle voinokareita. Sulje nyytit ja kypsennä grillin ritilällä. Tarkista kypsyys valitsemiesi kasvisten kypsymisajan mukaan. Voit kypsentää nyytit myös uunissa 200 asteessa noin 45 minuutissa. Avaa kypsät nyytit ja ripottele päälle runsaasti hienonnettua persiljaa tai basilikaa. Tarjoa sellaisenaan tai grillatun kalan, lihan tai makkaran lisäkkeenä.

Mansikkatorttu


Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
100 g margariinia
1 muna

Vaniljakiisseli:
2 dl kermaa
2 keltuaista
1/2 dl sokeria
1 dl maitoa
1,5 rkl maissintärkkelystä
1 rkl vanilliinisokeria

Marenki:
2 valkuaista
1 dl sokeria

Pohja: Nypi margariini jauhojen, sokerin ja vaniljasokerin joukkoon. Voit käyttää myös monitoimikonetta. Lopuksi sekoita joukkoon muna. Anna taikina seistä hetki jääkaapissa. Kauli taikina piirasvuoan kokoiseksi ympyräksi ja nosta se kaulinta apuna käyttäen vuokaan. Paista pohjaa 225 asteessa noin 15 min. Anna jäähtyä.

Vaniljakiisseli: Sekoita kattilassa kerma, keltuaiset ja sokeri. Sekoita maissintärkkelys maitoon ja lisää seos kattilaan hyvin sekoittaen. Kuumenna, kunnes seos sakenee. Anna kypsyä hetki. Mausta lopuksi vanilliinisokerilla.

Marenki: Vaahdota valkuaiset hyvin. Lisää lopussa sokeria ja jatka vaahdottamista, kunnes seos on paksua ja tasaista. Koristele marengilla mansikkatorttu.

Levitä vaniljakiisseli jäähtyneelle torttupohjalle. Leikkaa mansikat paloiksi ja asettele ne kiisselin päälle. Koristele marengilla ja paista hetki 225 asteisessa uunissa, kunnes marenki saa hieman väriä.

Hellejuoma


Sekoita virkistäväksi hellejuomaksi 1 osa jugurttia tai piimää ja 2 osaa appelsiinimehua. Makeuta sokerilla tai makeutusaineella. Lisää joukkoon jäitä ja sitruunamelissan, mintun tai viinimarjan lehtiä.

Lue myös:

    Uusimmat