Helikopterionnettomuudessa menehtyneen rallilegendan Ford Focus vasaran alle

Merkittävä pala rallin MM-sarjan historiaa saapuu huutokaupattavaksi helmikuun lopulla.

Silverstone Auctions huutokauppaa Colin McRaen kaudella 1999 ohjastaman Ford Focuksen Race Retro -tapahtumassa 23. helmikuuta. Tällä kyseisellä Focuksella osallistuttiin yhteensä yhteentoista MM-ralliin, joista neljässä se oli skotlantilaisen McRaen alla.

Auto tullaan myymään täysin valkoiseksi maalattuna ja ilman alkuperäisiä sponsoriteippauksia. Todennäköistä kuitenkin on, että auton ostaja tulee palauttamaan auton legendaariseen Martini-väritykseen.

Urallaan Fordin lisäksi Citroenia, Subarua ja Skodaa edustanut vuoden 1995 maailmanmestari sai surmansa traagisessa helikopterionnettomuudessa omalla kotitilallaan vuonna 2007. Onnettomuudessa menehtyivät myös McRaen viisivuotias poika, tämän vuotta vanhempi kaveri sekä McRaen lapsuudenystävä.

Helikopteria ohjastanut McRae todettiin myöhemmin syylliseksi onnettomuuteen, sillä hänen katsottiin lentäneen kopterilla omiin taitoihinsa nähden liian lujaa ja liian matalalla. Hänellä ei myöskään ollut voimassa olevaa lentolupakirjaa.

Auton myyntihinnan uskotaan nousevan 160 000 euron tuntumaan.

***

Toimittaja ralliauton kartanlukijana 4:00

Lue myös:

    Uusimmat