Helikopterilääkäri Heini Harve-Rytsälä näkee työssään vakavia onnettomuustilanteita. Hän on kirjoittanut kokemuksistaan kirjan.
Kollegat auttavat Harve-Rytsälää jaksamaan raskaiden tilanteiden läpi.
– En ole koskaan yksin siellä. Työtä tehdään isossa tiimissä, jonka kaikki jäsenet eivät ole edes paikan päällä. Osa on esimerkiksi hätäkeskuksessa. Siinä tiimissä toimiminen tuo turvan ja luottamuksen. Mikäli minusta joskus tuntuisi, että mitenköhän selviän, niin tällä tiimillä ja kokonaisuudessa se onnistuu, Harve-Rytsälä korostaa yhteistyön tärkeyttä.
Aiemmat asiakkaat jäävät aaveiksi mieleen
Harve-Rytsälän työssä eteen tulee vääjäämättä erilaisia ihmiskohtaloita. Osa heistä jättää mieleen pysyvän muistijäljen.
Harve-Rytsälä kutsuu näitä henkilöitä aaveiksi.
– Aavet ovat sellaisia ihmiskohtaloita, joita olen kohdannut työssäni. Sellaisia, jotka ovat koskettaneet minua niin syvästi, etten voi unohtaa heitä, Harve-Rytsälä kertoo.
Harve-Rytsälän mukaan aaveet voivat olla menehtyneitä potilaita, tai esimerkiksi vaikeasti vammautuneita. Joskus myös vammautuneiden potilaiden omaiset jäävät mieleen.
Lue myös: Kun radiopuhelimesta kuuluu koodi "Aarne 700", ensihoitolääkäri tietää, että vastassa on jotain pahaa
"Koskettaa ja tuntuu pahalta"
Harve-Rytsälä joutuu kasvotusten kuoleman kanssa, laskennallisesti jopa jokaisen työvuoron aikana.
Pahimmillaan yhden työvuoron aikana menehtyneitä voi olla useita.
– Oli kyse lapsesta, aikuisesta tai vanhuksesta, joka kerta, kun joutuu omaiselle kertomaan, että joku on menettänyt rakkaan ihmisen, niin ei se voi olla koskettamatta, Harve-Rytsälä sanoo.
